Tässä iässä koetaan seksuaalinen huippu – tulos perustuu kyselyyn

Käsitys naisten ja miesten seksuaalisesta huipusta on, että se olisi naisten kohdalla yli 30-vuotiaana ja miesten kohdalla jo parikymppisenä. Tämä kysely on kuitenkin saanut erilaisia tuloksia aiheesta.
Seksilelufirma Lovehoneyn mukaan naiset kertovat harrastavansa elämänsä parasta seksiä noin 26-vuotiaana, kun taas miehet 32-vuotiaana. Tulokset ovat siis melko päinvastaiset aiempiin käsityksiin miesten ja naisten seksuaalisista huipuista.
Women’s Healthin mukaan kyselystä ilmeni mielenkiintoinen seikka: jos harrastat seksiä ylipäänsä, on hyvin mahdollista, että iästäsi huolimatta se on elämäsi parasta seksiä. Kyselyn mukaan 46 prosenttia vastaajista kertoi seksielämänsä olevansa parhaimmillaan nykyisen kumppaninsa kanssa – iästään huolimatta.
Määrä ei korvaa laatua
Kyselystä kävi ilmi myös, että määrällä ei ole mitään tekemistä laadun kanssa, sillä vain 35 prosenttia kertoi harrastavansa eniten seksiä elämässään parhaillaan. Eli siis monen kohdalla elämän parasta seksiä ei saa silloin, kun sitä harrastaa eniten.
Kyselyn tärkein asia Women’s Healthin mukaan on kuitenkin se, että seksuaalisesta huipusta ei tarvitse murehtia.
”Naisilla on heidän seksuaalinen huippunsa, kun he tuntevat olevansa vapaimmillaan, energisimmillään ja virittyneimmillään omaan seksuaalisuuteensa”, avioliitto- ja seksiterapeutti Jane Greer kommentoi Women’s Healthille, mutta lisäsi, ettei sitä tarvitse lukita tiettyyn ikään tai aikaan.
Jos harrastat tässä vaiheessa elämääsi elämäsi parhainta seksiä, ei sinun täydy kuitenkaan ajatella, että se ei siitä enää paremmaksi voi muuttua.
”On realistista odottaa ristiaallokkoa läpi seksuaalisen elämäsi”, Greer sanoi.
”Kun taas olet saavuttanut tietyn intohimon, mielihyvän ja tyydytyksen tason, se on aina jatkossakin saavutettavissa huolimatta siitä, minkä ikäinen olet”, hän lisäsi.
Jos sinusta taas tuntuu, että ”huippusi” on vielä saavuttamatta ja elämäsi paras seksi antaa odottaa itseään, ei siitäkään pidä huolestua.
”Ole varma tiedostaen, että kyse on vain oikean kumppanin löytämisestä. Pysy positiivisena ja rohkaistuna, sillä siitä pisteestä, missä olet seksuaalisesti nyt, on mahdollista kasvaa ja parantua ajan myötä”, Greer päätti.
Lähde: Women’s Health
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Käytä tätä väriä, jos haluat saada miehen tuntemaan vetoa itseesi
- Nämä 6 yllättävää ruokaa auttavat sinua tulemaan raskaaksi
- 15 lausetta, joilla mies yrittää saada sinut sänkyyn – älä mene lankaan
- Punainen, pinkki vai kenties nude? Tämän huulipunasi väri paljastaa luonteestasi – tee testi!
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!