Tämä on suomalaisten mielestä laadukkaan seksielämän kulmakivi – ”Ilman sitä ei hyvää seksiä saa”
Suomalaiset ovat tutkimuksen välityksellä tuoneet ilmi, mitkä asiat tekevät seksielämästä laadukkaampaa.
Suomalaisten mielestä laadukkaan seksielämän kulmakivi on omien ja kumppanin tarpeiden tasapuolinen huomioiminen. Tätä pitää tärkeimpänä yli puolet (59 %) suomalaisista, paljastaa Kaalimato.comin teettämä tutkimus.
Kolmen kärkeen nousevat lisäksi turvallinen ja tuttu kumppani (55 %) sekä toimiva ja avoin kommunikointi (41 %). Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikaisen mielestä avoin kommunikaatio sekä itsensä ja toisen huomioiminen ovat hyviä peruspilareita nautinnolliselle seksielämälle, mutta ne eivät itsessään ole ratkaisu kaikkeen.
”On hyvä pyrkiä maksimoimaan itselle ja kumppanille tärkeitä elementtejä seksissä. Pelkästään seksielämän laatua parantaviin tekijöihin keskittyminen ei silti suoraan korjaa esimerkiksi haluttomuuden mukanaan tuomia haasteita, sillä taustalla olevat syyt voivat olla hyvinkin monitasoisia”, Lavikainen sanoo.
Kaalimadon mukaan tämä yllä mainittu seksielämää parantavien tekijöiden kolmen kärki oli tutkimuksessa kaikilla vastaajaryhmillä sama. Naisista niitä kuitenkin arvostaa miehiä suurempi osuus: esimerkiksi 65 prosenttia naisista kokee tutun ja turvallisen kumppanin parantavan seksin laatua, kun miehistä näin kokee 45 prosenttia.
Esileikin merkitys korostuu naisilla
Tutkimuksesta selvisi, että naiset ja miehet arvostavvat seksielämässä osittain myös erilaisia asioita. Naisten vastauksissa korostui hyvän ja riittävä esileikin arvostus (naiset 34 %, miehet 24 %), kun taas miesten mielestä seksielämän laatua parantavat erityisesti hyvä fyysinen kunto (miehet 32 %, naiset 20 %), säännöllinen seksi (miehet 32 %, naiset 20 %) sekä vaihteleva seksielämä (miehet 22 %, naiset 12 %).
Lavikainen kertoo Kaalimadon tiedotteessa, että eri ihmisillä emotionaalinen ja toiminnallinen puoli painottuu eri tavoin, ja se vaikuttaa asioihin, joita omassa seksielämässään arvottaa. Esimerkiksi miehet ovat tutkitusti biologisesti halukkaampia seksin suhteen ja kokevat useammin spontaania halua.
Lavikaisen mukaan käsitykset seksin laatua parantavista tekijöistä voivat myös heijastella paitsi todellisuutta myös yhteiskunnan asettamia odotuksia.
”Moni suosittu seksiasento vaatii fyysistä kuntoa, joten on loogista, että seksi tuntuu mielekkäimmältä silloin, kun on fyysisesti jaksavaisessa kunnossa. Joku saattaa myös kokea, että ollakseen laadukasta seksin täytyy kestää mahdollisimman pitkään”, seksuaaliterapeutti selittää.
Turvallinen ja tuttu kumppani merkitsee eniten nuorille
Kaalimadon tutkimuksen mukaan turvallisen ja tutun kumppanin merkitys korostuu nuorilla 18-24-vuotiailla. Heistä 70 prosenttia kokee sen parantavan seksin laatua.
Nuorten seksielämän laatua kohottaa muita ikäryhmiä enemmän myös terve ja hyvä itsetunto (48 %) sekä toimiva ja avoin kommunikointi (47 %). Myös seksilelut (22 %) sekä tuhmien puhuminen (20 %) kohottavat enemmän nuorten seksielämän laatua.
Sen sijaan 35-44-vuotiailla seksielämää parantaa muita ikäryhmiä enemmän säännöllinen seksi (31 %), vaihteleva seksielämä (22 %) sekä seksilelut (19 %).
Suomalaiset ovat kertoneet Kaalimadolle myös omin sanoin, millaisista asioista hyvä seksi koostuu – alla muutama esimerkki:
”Hyvä seksi saa alkunsa siitä, että seksikumppaneiden välillä on selkeää kemiaa ja sähköä. Siitä seuraava askel on ottaa selvää, mistä toinen pitää ja missä toisen rajat menevät. Molemmilla on halu tyydyttää toinen ja seksi on mukavaa, ei pelkkää suorittamista.”
-Nainen 24 vuotta
”Hyvä seksi ei määrity määrällä eikä kestolla vaan yhteisellä intensiteetillä. Elän pitkässä parisuhteessa, jonka aikana hyvä seksi käsitteenä on elänyt. Aluksi se oli primitiivistä ja nopeaa ja sitä oli paljon. Välillä se on ollut vain sitä että rakastellaan ihan pikaisesti ja tutun kaavan mukaan harvemmin, mutta silti se on ollut hyvää. Parhaimmillaan se on kuitenkin sitä, kun jokainen kerta on edellistä upeampi, vaikka kerrat olisivat olleet aivan erilaiset. Meillä tämä onnistuu hyvien yhteisten kemioiden ansiosta ja sen, että tuntee toisen halun ja nautinnon hyvin, mutta ei koskaan täysin. Juuri pienet asiat ja muutokset antavat parisuhdeseksille suolansa.”
-Mies 31 vuotta
”Hyvä seksi on sellaista, missä saa aidosti olla oma itsensä mitään peittämättä. Otetaan huomioon kumppanin nautinto, ollaan läsnä hetkessä, mutta voidaan myös nauraa ja kommunikoida.”
-Nainen 34 vuotta
”Hyvään seksiin tarvitsee luottamusta. Ilman sitä ei hyvää seksiä saa. Hyvään seksiin kuuluu myös nautinto ja se, että pystyy itse sanomaan, minkälaista haluaa. Yhden illan jutuista ei kannata odottaa paljoa. Ainakaan omalla kohdalla nuorempana ei yhden illan jutut olleet hirveän nautinnollisia.”
-Mies 31 vuotta
”Hyvä seksi koostuu luottamuksesta, aidosta molemminpuolisesta halusta ja tunteesta, kiihkeydestä, pienestä leikittelystä ja härnäämisestä, itse yhdynnästä ja päättyy siihen, kun molemmat osapuolet ovat saaneet, mitä haluavat.”
-Nainen 21 vuotta
Kerroimme aiemmin, mikä asia heikentää entein suomalaisten seksielämän laatua. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä