Tältä näyttää 100 kerrosta meikkivoidetta kasvoilla – katso video
Videobloggari kokeili minkälaisen lopputuloksen saa aikaiseksi laittamalla sata kerrosta meikkivoidetta kasvoilleen.
Kesäkuun alussa netissä lähti leviämään video, joka esittelee miltä näyttää sata kerrosta kynsilakkaa – voit lukea siitä julkaistun artikkelin ja katsoa videon täällä. Tämä viraalihitti on innostanut videobloggaajia ympäri maailman kokeilemaan samaa myös muilla kauneustuotteilla. Yksi heistä on ruotsalainen Josefin Lillakas, joka on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jolla hän laittaa kasvoilleen sata kerrosta meikkivoidetta. Lillakasin videosta on tullut todella suosittu, sillä sitä on katsottu tätä kirjoittaessa jo lähes kolme miljoonaa kertaa. Lillakas kertoo videolla, että kerrosten laittamiseen meni aikaa noin kolme tuntia. ”Mitä minä teen elämälläni… Minulla on liikaa vapaa-aikaa”, huvittava videobloggari tokaisee, kun on saanut kaikki kerrokset laitettua. Videon lopulla Lillakas alkaa poistaa kerroksia ja samalla tulee ilmi, minkälainen vaikutus niin monella meikkivoidekerroksella voi olla ihoon: meikin altaa paljastuu punoittava iho, joka näyttää kuin Lillakas olisi palanut auringossa – tätä ei siis kannattane kokeilla kotona. Lillakas on aiemmin julkaissut myös videon, jolla hän laittaa sata kerrosta ripsiväriä. Voit katsoa sen videon täältä.Katso jutun yltä miltä sata kerrosta meikkivoidetta näyttää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia