Talent Suomen voittaja nousi otsikoihin maailmalla – tämä video leviää nyt netissä
Saara Aalto ei ole ainoa suomalainen, josta on viime aikoina kirjoiteltu mediassa Suomen rajojen ulkopuolella.
Talent Suomi -ohjelman voittaja kruunattiin suorassa finaalilähetyksessä joulukuun alussa ja nyt hänestä uutisoidaan Suomen rajojen ulkopuolellakin, kun video finaalilähetyksestä on alkanut levitä verkossa. Nahkatrumpetisti Antton Puonti voitti kilpailun esitettyään finaalilähetyksessä John Lennonin ja Yoko Onon kirjoittaman Happy Xmas (War Is Over) -kappaleen tehden pieruääniä käsillään. Video esityksestä on julkaistu ohjelmaformaatin virallisella YouTube-kanavalla, mistä se on levinnyt esimerkiksi Daily Mailin, Metron sekä Cosmopolitanin sivuille. ”Suomen Talent-ohjelman voittanut mies on todella maailman taitavin henkilö”, otsikoi Cosmopolitan artikkelinsa Puonnista. Metro taas spekuloi, että kenties Puonti voisi joskus duetoida Britannian versioon Talent-ohjelmasta osallistuneen Mr. Methanen kanssa – katso hänen esityksensä vuodelta 2009 täältä. Eri mediasivustojen lisäksi Puonnin esitys on nostettu esiin muun muassa suosituilla Reddit– ja 9Gag-sivustoilla. Voitto poiki Puonnille 30 000 euroa – ja ainakin yhden viraalivideon. Voit katsoa voiton tuoneen esityksen artikkelin yltä ja lisää vastaavia versioita eri kappaleista löydät hänen YouTube-kanavaltaan täältä.LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun