Syysillat houkuttavat tunnelmoimaan kynttilöillä – muistathan tehdä ensin tämän tärkeän tarkistuksen?
Turvallista tunnelmointia varten koottiin muistilista.
Syysillat ja vuoden pimein aika houkuttavat monia polttamaan kynttilöitä niin sisä- kuin ulkotiloissa ja nauttimaan niiden synnyttämästä ihanasta tunnelmasta. Tunnelmoinnin yhteydessä on syytä kiinnittää erityistä huomiota paloturvallisuuteen, muistuttaa Pohjola Vakuutus.
Palovaroittimen pariston ja äänihälytyksen toimivuus tulisi tarkistaa joka kuukausi testinappia painamalla sekä myös silloin, jos asunnosta on oltu poissa muutaman päivän ajan. Pohjola Vakuutuksen kyselyn mukaan kuitenkin vain alle puolet (45 %) suomalaistalouksista on tarkistanut palovaroittimen toimivuuden viimeisen kuukauden aikana.
Palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa kodissa 20 vuoden ajan, vuodesta 2000 lähtien. Palovaroitin voi pelastaa ihmishenkiä, sillä se varoittaa tulipalosta ajoissa ja hälytyksen jälkeen asunnosta on 2-3 minuuttia aikaa poistua.
Jos palo pääsee syttymään, kuuluvat palovahingot kotivakuutuksen piiriin. Pohjola Vakuutuksen mukaan palovaroittimen puutteet voivat kuitenkin vaikuttaa tulipalon aiheuttaman vahingon korvaamiseen.
”Puuttuva tai toimimaton palovaroitin voi tulipalon sattuessa johtaa kotivakuutuksesta myönnettävän korvauksen vähennyksiin. Jos puute vaikuttaa suoraan tulipalon aiheuttaman tuhon laajuuteen, korvausta voidaan vähentää”, Pohjola Vakuutuksen omaisuuskorvauspalveluista vastaava johtaja Markus Uimonen kertoo.
Tunnelmoi turvallisesti
Palovaroitin hälyttää vaaratilanteissa, mutta näitä vaaratilanteita on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää ennaltaehkäistä omalla toiminnalla. Pohjola Vakuutuksen mukaan huolimattomasti palamaan jätetyt kynttilät aiheuttavat vahinkoja joka vuosi.
Vakuutusehdoissa kerrottujen suojeluohjeiden mukaan kynttilää ei saa koskaan jättää valvomatta ja lisäksi kynttilät on sijoitettava palamattomalle alustalle siten, ettei liekki tai lämpö sytytä palavaa materiaalia. Mikäli suojeluohjeita on laiminlyöty ja laiminlyönnillä on syy-yhteys vahinkoon, on vakuutusyhtiöllä oikeus vähentää korvattavaa summaa.
”Moni toimii suojeluohjeiden mukaan automaattisesti, mutta paloturvallisuuteen on aina syytä kiinnittää erityistä huomiota. Ennaltaehkäisty vahinko on aina pienin vahinko niin rahallisilta kuin inhimillisiltä kustannuksiltaan”, Uimonen sanoo.
Alta löydät Pohjola Vakuutuksen koostaman muistilistan turvallista tunnelmointia varten:
- Tarkista palovaroittimen pariston ja äänihälytyksen toimivuus testinappia painamalla joka kuukausi ja aina silloin, kun asunnossa ei ole oltu muutamaan päivään.
- Asenna palovaroittimet aina ohjeiden mukaan kattoon, älä esimerkiksi hyllylle tai seinään.
- Vaihda palovaroittimen paristo kerran vuodessa.
- Uusi palovaroitin valmistajan ohjeiden mukaisesti, yleensä 5–10 vuoden välein.
- Älä koskaan jätä kynttilää palamaan ilman valvontaa.
- Käytä vain palamattomia kynttilänjalkoja ja alustoja.
- Asettele tuikkukynttilät riittävän kauas toisistaan. Muuten ne voivat synnyttää nopeasti leviävän allaspaloilmiön.
- Muista valvoa myös ulkotulia ja kynttilöitä ulkotiloissa. Älä esimerkiksi jätä terassille kynttilälyhtyä palamaan yön yli. Napakka tuulenpuuska voi pahimmillaan sytyttää koko talon.
Kynttilöitä polttaessa on hyvä huomioida myös lemmikit. Kerroimme aiemmin, miten kynttilöitä poltetaan turvallisesti kissataloudessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?