Näin poltat kynttilöitä turvallisesti kissataloudessa
Vuoden pimeään aikaan kynttilät tuovat kotiin tunnelmaa, mutta uteliaat kissat ja palavat kynttilät eivät ole aina se paras mahdollinen yhdistelmä.
Syksyn ja talven pimeinä iltoina sekä etenkin joulun aikaan monet sytyttävät kynttilöitä palamaan ja tuomaan tunnelmaa kotiin. Kynttilöissä on aina omat riskinsä ja niitä ei ikinä pidä jättää palamaan valvomatta – eikä varsinkaan kissataloudessa, muistuttaa Agria Eläinvakuutus.
Moni kissa ei ymmärrä, että kynttilä voi olla vaarallinen ja onnettomuus voi sattua nopeasti. Myös tavallisesti rauhallinen kissa voi muuttua uteliaaksi ja haluta tehdä lähempää tuttavuutta palavan kynttilän kanssa.
Jotta kynttilöistä voi nauttia turvallisesti kissataloudessa, on tärkeä polttaa niitä vain silloin, kun on itse samassa huoneessa ja samalla pitää kissaa silmällä. Lisäksi on syytä huomioida missä ja minkälaisia kynttilöitä polttaa:
- Sijoita kynttilät aina kissan ulottumattomiin ja alustoille, joilla kissa ei muutenkaan saa olla, kuten ruokapöydälle.
- Älä sijoita palavia kynttilöitä kissan tavallisille kulkureiteille tai tähystyspaikoille, kuten ikkunalaudalle.
- Vältä matalareunaisia tuikkuja ja pitkiä kynttilöitä, joissa liekki on esillä ja helposti kissan ulottuvilla.
- Voit asettaa palavat kynttilät isokokoisen lyhdyn sisään, jotta kissa ei pääse liekkiin käsiksi, mutta varmista, että lyhty on sopivan iso ja sellaisessa paikassa, ettei kissa saa sitä kaadettua tai tiputettua lyhtyä.
Liekki voi vahingoittaa kissaa ja kotia
Turvallisin kynttilä kissatalouteen on Agria Eläinvakuutuksen mukaan sellainen, joka ei pala. Nykyään onkin tarjolla paljon erilaisia paristo- sekä sähkökynttilöitä, kynttelikköjä ja tuikkuja, jotka ovat yhtä tunnelmallisia kuin aidot palavat kynttilät.
Jos välttämättä kuitenkin haluat polttaa kynttilöitä, on hyvä muistaa siihen liittyvät riskit kissataloudessa. Uteliaan kissan tutkiessa kynttilää tai liekkiä, voivat kissan viiksikarvat tai pitkät rintakarvat kärventyä tai syttyä palamaan.
Kissa voi myös polttaa tassunsa tai saada siihen steariinia. On aina olemassa myös riski, että vaikka kynttilä ei kissaa kiinnostaisi, voi sen kiemurteleva häntä osua liekkiin ja syttyä tuleen, kun kissa kulkee kynttilän ohi.
Agria Eläinvakuutuksen mukaan kissa voi myös vahingossa (tai tahallaan) kaataa tai tiputtaa kynttilän, jolloin on mahdollista, että esimerkiksi verho tai pöytäliina syttyy tuleen. Jos taas kynttilä on lasisen tuikun sisällä, voi lasi särkyä ja kissa voi saada sirusta haavan tassuun.
Muista siis olla tarkkana polttaessasi kynttilöitä – etenkin jos kodissasi on kissoja.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Etkö saa enää orgasmia vaihdevuosien jälkeen? Taustalla yleensä nämä 4 syytä
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan