Synkronoituvatko yhdessä asuvien naisten kuukautiset? – tutkimus kertoo totuuden
Kuva: Fotolia
Myytti yhdessä asuvien naisten kuukautisten synkkaamisesta ei näyttäisi pitävän paikkaansa, kertoo kuukautisia seuraavan sovelluksen, Cluen, teettämä tutkimus.
Kuukautisten synkronoitumista tutkittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1971 tutkimuksessa, johon osallistui naisopiskelijoita. Tutkimuksessa havaittiin, että kuukautisten alkamispäivät lähenivät toisiaan, jos naiset olivat läheisiä ystäviä tai kämppiksiä. Yhden teorian mukaan naisista erittyy feromoneja, jotka vaikuttavat toisten naisten kuukautiskiertoon. Tutkimus keräsi kuitenkin kritiikkiä vääristyneiden tilastollisten menetelmien käytöstä, eikä monissa myöhemmissä tutkimuksissa ole pystytty toistamaan näitä tuloksia. Uudemmassa tutkimuksessa Clue ja Oxfordin yliopiston tutkijat tekivät kyselyn 1 500 naiselle, joista tutkivat valitsivat 360 paria Clue-sovellusta käyttävää naista. Jokainen tutkimukseen osallistunut nainen kertoi, että hänellä oli jonkinlainen läheinen suhde pariinsa – he olivat sisaruksia, kämppiksiä, kumppaneita, äitejä ja tyttäriä tai kollegoita. Tutkimukseen sisällytettiin vain sellaisia pareja, jotka asuivat samassa kaupungissa keskenään, ja noin yksi kolmasosa pareista asui myös samassa taloudessa. Hormonaalista ehkäisyä käyttäviä naisia ei otettu mukaan tutkimukseen. Analysoituaan vähintään kolmea peräkkäistä kuukautiskiertoa pareilta tutkijat havaitsivat, että 273 parilla kierrot poikkesivat toisistaan. Näillä pareilla kuukautisten alkamispäivät erosivat toisistaan enemmän tutkimuksen lopussa kuin sen alkaessa. Vain 79 parilla kierrot vaikuttivat synkronoituneen. Yhdessä asuminenkaan ei kohottanut kiertojen samankaltaisuutta. Tutkijat uskovat, että joskus toisilleen läheisten naisten kuukautiskierrot saattavat vaikuttaa samankaltaisilta pelkän sattuman takia. Lähde: Live ScienceLUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen