Suosi sheivauksessa siihen tarkoitettuja tuotteita, kehottaa ihotautilääkäri – saippuat ja shampoot ovat vain haitaksi
Kuva: Fotolia
Ihotautilääkärin mukaan suurin osa suihkussa sheivaavista syyllistyy tähän huonoon tapaan.
Monella naisella on tapana sheivata ihokarvansa samalla, kun käy suihkussa. Aikaa säästääkseen säärille saattaa levittää vaikkapa suihkusaippuaa tai shampoota ja sen jälkeen antaa höylän tehdä tehtävänsä. Ihotautilääkäri ja Venus-merkin lähettiläs Anita Sturnhamin mukaan suurin osa suihkussa sheivaavista syyllistyy tähän tapaan, mutta se ei kuitenkaan ole hyvästä ja siitä olisi syytä luopua. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että shampoot, hoitoaineet ja saippuat eivät ole suunniteltu sheivaamista varten. Sturnham kertoi Popsugarille, että perustelu tälle on se, että sheivaaminen kuorii luonnostaan ihoa, joten sitä varten tarvitsee tuotteita, jotka on suunniteltu toimimaan yhdessä höylän kanssa ja parantamaan liukumista iholla, vähentämään kitkaa ja ihoärsytyksen sekä haavojen riskiä. ”Nämä (muut kuin sheivaamiseen) tuotteet peittävät ihokarvat, tehden niistä paksummat ja vaikeammat sheivata pois”, ihotautilääkäri sanoi. Samaiset tuotteet voivat myös tylsyttää höylän teriä. Sturnhamin mukaan ne tukkivat höylän, mikä voi lopulta tarkoittaa sitä, että käytät höylää useammin saaden tuloksia, jotka eivät ole niin sileitä ja sheivaaminen on entistä työläämpää. Höylä kannattaa myös vaihtaa säännöllisesti uuteen. Voit lukea aiemmin julkaistusta artikkelistamme, kuinka usein höylä pitäisi uusia. Lähde: PopsugarLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen