Suomi nousi ykköspaikalle viime vuonna ja piti paikkansa onnellisimpien maiden kärjessä.

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa, selviää keskiviikkona, kansainvälisenä onnellisuuden päivänä julkaistusta YK:n onnellisuusraportista. Suomi nousi ykköspaikalle viime vuonna, vietettyään vuodet 2017ja 2016 viidentenä.

YK:n The World Happiness Report laittaa 156 maata järjestykseen onnellisuuden mukaan. Raportti julkaistiin nyt seitsemännen kerran.

Pohjoismaat ovat toistuvasti sijoittuneet hyvin onnellisuusraportissa ja niin on myös tänä vuonna. Suomen jälkeen onnellisimmat maat ovat Tanska, Norja sekä Islanti ja Ruotsikin on top 10:ssä sijalla 7.

Raportin koostamisessa käytetään mittarina kuutta hyvinvointia tukevaa muuttujaa: tulot, vapaus, luottamus, elinajanodote, sosiaalinen tuki ja anteliaisuus.

”Top 10:n mailla on taipumus sijoittua korkealle kaikkien kuuden muuttujan osalta sekä hyvinvoinnin emotionaalisissa mittareissa”, raporttia tekemässä ollut emeritusprofessori John Helliwell kertoi CNN:lle.

CNN:n mukaan tämä ei päde vain maissa syntyneisiin asukkaisiin.

”On totta, että viime vuonna kaikki suomalaiset olivat onnellisempia kuin muut maan asukkaat, mutta heidän maahanmuuttajat olivat myös onnellisimpia maahanmuuttajia maailmassa”, Helliwell sanoi.

”Kyse ei ole vain suomalaisesta dna:sta. Kyse on siitä, miten elämää eletään näissä maissa”, hän jatkoi.

Raportin mukaan kun huomioidaan väestönkasvu, on maailman onnellisuus laskenut viime vuonna. Tunteiden kannalta on ollut laaja-alainen nousu negatiivisissa tunteissa, kuten huolissa, surussa ja vihassa, varsinkin Aasiassa ja Afrikassa ja lähiaikoina muuallakin.

Onnellisuusraportin onnellisimpien maiden listauksen häntäpäästä löytyy Afrikassa sijaitseva Etelä-Sudan. Alta voit katsoa onnellisimpien maiden ja vähiten onnellisten maiden top 10 -listat ja koko onnellisuusraportin löydät täältä.

Maailman onnellisimmat maat:

1. Suomi
2. Tanska
3. Norja
4. Islanti
5. Alankomaat
6. Sveitsi
7. Ruotsi
8. Uusi-Seelanti
9. Kanada
10. Itävalta

Vähiten onnelliset maat:

147. Haiti
148. Botswana
149. Syyria
150. Malawi
151. Jemen
152. Ruanda
153. Tansania
154. Afganistan
155. Keski-Afrikan tasavalta
156. Etelä-Sudan

Lähde: YK:n onnellisuusraportti, CNN