Suomalaistutkimus: Lasillinen tai kaksi viiniä aterian yhteydessä on hyvästä sinulle
Tampereen ja Helsingin yliopistojen yhteistutkimus löysi terveysvaikutuksia viinistä.
Nauttimalla viiniä ruokailun yhteydessä voit vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiisi, käy ilmi Tampereen ja Helsingin yliopistojen yhteistutkimuksesta. Tutkimuksesta uutisoineen Glamourin mukaan elämänasenne voi olla positiivisempi ja sairastelut harvinasempia, jos aterian yhteydessä juo viiniä noin kolmanneksen pullosta eli kaksi pientä lasillista. Avainasemassa on nauttia viiniä juuri aterian yhteydessä, sillä tutkijat totesivat, etteivät hyödyt olleet samanlaiset muussa yhteydessä. Alcohol and Alcoholism -journalissa julkaistuun tutkimukseen osallistui noin 2 600 18-69-vuotiasta suomalaista. 12 prosenttia osallistujista, jotka nauttivat säännöllisesti viiniä aterian yhteydessä, kertoivat terveytensä ja pystyvyytensä olevan parempia ja omaavansa vähemmän psyykkisiä ongelmia. Glamourin mukaan riskialttiita juomistottumuksia voidaan myös ennustaa tutkimustulosten perusteella: 25 prosenttia osallistujista, jotka joivat sekä viiniä että olutta aterioiden yhteysessä, joivat humalanhakuisesti, kun taas kahdeksan prosenttia vain viiniä juoneista teki samoin. Viinin vaikutuksista hyvinvointiin on tutkittu paljon ja aiemmin tänä vuonna kerroimme, kuinka viinin juominen ennen unille menemistä voi auttaa laihduttamaan. Jos taas omaat vaikeuksia valita, minkälaista viiniä joisit, voit lukea täältä, minkälainen viini sinulle sopii horoskooppimerkkisi perusteella.Lisää Nainen.comissa julkaistuja viini-aiheisia artikkeleita löydät täältä ja suomalaistutkimuksesta voit lukea lisää täältä.
Lähde: GlamourLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa