Lasillinen viiniä ilta-aikaan voi auttaa kilojen karistamisessa.

Jos aikeissasi on laihduttaa, voi viini olla ystäväsi. Kahden tutkimuksen mukaan viinin juominen illalla ennen nukkumaanmenoa voi auttaa karistamaan kiloja.

Marie Claire kertoo Washingtonin osavaltionyliopiston julkaiseman tutkimuksen osoittaneen, että viini ja laihduttaminen kulkevat käsi kädessä, mistä kiitos kuuluu resveratrolille.

Tämän punaviinistä löytyvän fenoliyhdisteen osoitettiin auttavan muuttamaan ”valkoista rasvaa” ”ruskeaksi rasvaksi” – jälkimmäistä on Marie Clairen mukaan helpompi polttaa pois.

Toinen, erillinen ja ihmisten sijaan mehiläisillä tehty tutkimus taas selvitti hyvän ajankohdan viinin juomiselle. Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan myöhään illalla juotu lasillinen viiniä hillitsi napostelua, mikä vuorostaan auttoi laihduttamisessa.

Ennen kuin hankit yöpöydällesi pullon punaviiniä odottamaan, kannattaa muistaa, kuinka lääkärit eivät yleensä suosittele ihmisiä aloittamaan viinin juomista, koska liiallinen alkoholin nauttiminen voi olla haitallista kropalle.

Marie Clairen mukaan on myös syytä huomata, että resveratrolin edut voi saada myös tehokkaammalla – ja mahdollisesti terveellisemmällä – tavalla.

”Monet hyödylliset polyfenolit ovat liukenemattomia ja ne filtteröityvät pois viinin tuotantoprosessin aikana”, Washingtonin osavaltionyliopiston professori Min Du sanoi.

Du suositteleekin napostelemaan mustikoita, rypäleitä ja mansikoita, jotka ovat kaikki luonnollisia lähteitä resveratrolille.

Lähde: Marie Claire