Suomalaisnainen juoksi ensimmäisenä naisena 7 maratonia 7 mantereella 7 päivässä
Huikeaa maratonurakkaa sävyttivät kovat kivut, joista huolimatta nainen suoritti maratonhaasteen loppuun.
Marianna Zaikovasta on tullut ensimmäinen nainen, joka on juossut seitsemän maratonia seitsemällä mantereella seitsemän päivän aikana. Zaikovan huikea suoritus oli osa World Marathon Challenge -haastekilpailua.
Zaikovan urakka alkoi 17. tammikuuta Etelämantereelta, mistä se jatkui Chilen Punta Arenasiin ja sieltä Yhdysvaltoihin, Miamiin. Neljäs maraton juostiin Espanjan Madridissa, viides Marokon Marrakechissa, kuudes Dubaissa ja viimeinen Australian Sydneyssä 23. tammikuuta
Zaikova päivitti haasteen aikana kuulumisiaan Facebook-sivulla, missä hän myös kertoi kovista kivuista, jotka hankaloittivat haasteen suorittamista kuudennen maratonin kohdalla. Hän kertoi tunteneensa kesken juoksun kantapäässään sellaisen vihlaisun kuin joku olisi työntänyt veitsen luuhun asti.
”Kun tulin 8. kierroksen loppuun, repesin itkuun, koska en yksinkertaisesti pystynyt enää menemään eteenpäin. En pystynyt pitämään kyyneliä sisällä enkä kieltää sitä, että kipu kävi sietämättömäksi. Kipulääkkeet, jotka oli annettu tuntia ennen, eivät tepsineet ja ainut, millä menin eteenpäin, oli muiden tuki”, Zaikova kirjoitti kokemuksesta ja päätti, ettei toivoisi vastaa edes vihollisellekaan.
Ennen viimeistä maratonia Zaikova päivitti sivullaan, että kipua on paljon, mutta hänellä on vain yksi vaihtoehto: käydä matkaan.
Alla World Marathon Challengen julkaisema kuva Zaikovasta huikean urakkansa jälkeen.
Voit lukea hänen kokemuksistaan enemmän täältä.
Lähde: MTV, World Marathon Challenge
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?