Suomalaiset viettävät nyt enemmän aikaa televisiota katsoen – etenkin kotimainen viihde kiinnostaa
Sama ilmiö on havaittu eri puolilla Eurooppaa.
Suomalaiset katsovat nyt televisiota entistä enemmän. Viikolla 12 suomalaiset viettivät television parissa peräti 3 tuntia ja 32 minuuttia päivittäin, ja kaupallisen television katseluminuutit kasvoivat viikolla 12 jopa 17,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Television äärellä ovat nyt etenkin 25–54-vuotiaat. Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan kaupallinen televisio tavoitti viikolla 12 peräti 89 prosenttia 25–54-vuotiaista, kun taas yli 4-vuotiaista suomalaisista kaupallinen televisio tavoitti 86,4 prosenttia.
25-54-vuotiaat suomalaiset katselivat kaupallisen television sisältöjä reilun viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin, keskimäärin tunnin ja 48 minuuttia päivässä.
”Moni suomalainen kääntyy hämmentävässä tilanteessa television puoleen. Luotettavan uutissisällön lisäksi suomalaiset hakevat televisiosta viihdettä ja rentoutumista, etenkin kotimaiset viihdeohjelmat kiinnostavat”, Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen kertoo tiedotteessa.
Sama ilmiö on nähtävissä useassa maassa. Television katselu on noussut 10–20 prosenttia eri puolilla Eurooppaa.
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi