Stressin hallitsemisesta saattaa olla apua laihduttaessa
Emotionaalinen ryhdistäytyminen voi auttaa kilojen karistamisessa.
Kentuckyn yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan halutessaan menestyä laihduttamisessa, tärkeämpään voikin olla se, mikä syö sinua kuin mitä sinä itse syöt. Tutkimusta tehtiin seitsemän viikon ajan. Tutkijat jakoivat osallistujat kahteen laihduttajaryhmään. Ensimmäistä ryhmää ohjeistettiin intuitiivisen syömisen tekniikoista ja toiselle ryhmälle opetettiin keinoja hallita stressiä. Seitsemän viikon jälkeen ensimmäiseen ryhmään kuuluneet eivät olleet pudottaneet painoaan huomattavia määriä. Toisessa ryhmässä tuloksia oli kuitenkin tapahtunut paremmin, jopa 7,7 kilon verran. Tutkimusta tehneen dosentti Kelly Webberin mukaan syy tutkimuksen tuloksiin voi olla siinä, että stressinhallinta kohdistuu taustalla oleviin syihin, miksi monilla paino nousee. ”Monet meistä ovat stressi- tai tunnesyöjiä. Eli syömme liikaa ja epäterveellisesti rauhoittaakseen reagointiamme stressiin”, Webber sanoi. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen