Spotify ennustaa: Nämä ovat tämän kesän kuumimmat hittibiisit Suomessa
Yli puolet kesäbiisiennusteiden kappaleista ovat suomalaisten artistien esittämiä.
Spotify on julkaissut ennusteensa biiseistä, jotka tulevat olemaan tämän kesän suurimpia ja kuumimpia hittejä Suomessa. Kesähittiehdokkaiden listalla on yhteensä 16 kappaletta niin kotimaisilta kuin ulkomaisilta artisteilta.
Spotify kertoo tiedotteessaan listanneensa kesähittiehdokkaita, jotka tulevat todennäköisesti menestymään kuuntelutilastoissa ja suosituilla soittolistoilla. Kappaleet on valittu muun muassa listamenestyksen, soittolistojen kuuntelukertojen, tämänhetkisen kehityskaaren, musiikkialan kuhinan sekä vanhan kunnon fiiliksen perusteella.
Listan biisit edustavat useita eri genrejä, mutta etenkin räppiä listalla on useamman kappaleen verran. Yli puolet listan biiseistä ovat suomalaisten artistien esittämiä ja mukana on esimerkiksi JVG:n uusi Frisbee-single, joka julkaistiin toukokuun viimeisenä päivänä.
”Uskomme, että tänä vuonna kuuntelijat suosivat jopa aiempaa enemmän paikallisten artistien kappaleita. Suomalaiset artistit ovat pärjänneet hienosti listoillamme tänä keväänä. Vaikka Ed Sheeranin ja Justin Bieberin kaltaisten kansainvälisten tähtien biisit puhuttelevat kuuntelijoita ympäri maailman, kuuntelijat selvästi nauttivat kesäaktiviteeteistaan mieluiten paikallisen musiikin tahtiin”, Spotifyn Pohjoismaiden toimitusjohtaja Jenny Hermanson kertoo tiedotteessa.
Jos haluat ottaa varaslähdön biiseihin, jotka tulevat valtaamaan suomalaiset ääniaallot tänä kesänä, ota kuunteluun nämä kappaleet – Suomen kesähitit 2019:
Lil Nas X – Old Town Road (remix)
R3hab – All Around the World (LA LA LA)
Ed Sheeran, Justin Bieber – I Don’t Care
Daddy Yankee – Con Calma
Tungevaag & Raaban – Million Lights
Kygo – Carry On
Jubël – On the Beach
Gasellit – Suojaus petti
JVG – Frisbee
ABREU – Se syö naista
Keko Salata – Kulissit kuntoon
Aste – Ötökkä myrskyssä
Nelli Matula – Helposti särkyvää
Adi L Hasla – Ei saada takaisin meit
Pasi ja Anssi – Tilttiin
Gettomasa – Enempää
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun