Sillä on paljon vaikutusta omaan kehonkuvaamme, kenen seurassa me naiset vietämme aikaa
Tutkimus on osoittanut, että oma kehonkuvamme vaihtelee sen mukaan, keiden seurassa vietämme aikaa.
Tästä tutkimuksesta kerrotaan Psychology Today -sivustolla. Sen mukaan mitä enemmän meistä tuntuu, että media, perhe ja ystävät painostavat meitä näyttämään ”kauniilta”, sitä negatiivisemmalta oma kehomme tuntuu.
Tutkijat Waterloon yliopistossa Kanadassa tutkivat, että eroavatko mielipiteet kehostamme elämässämme olevien suhteiden perusteella. Eli suhtautuisimmeko kehoomme positiivisemmin henkilön A vai B lähellä.
Tutkimukseen osallistui 87 nuorta naista. Jokainen heistä listasi kaikki heille tärkeät ihmiset eli perheenjäsenet, ystävät ja muut tärkeät ihmiset, joiden seurassa he olivat olleet viimeisen kahden vuoden aikana. Heitä haastateltiin sen jälkeen esimerkiksi kysymällä miltä heistä tuntuu, kun he ovat jonkin heidän läheisensä seurassa.
Tutkimukseen osallistuvat kertoivat hyväksyvänsä kehonsa paremmin, kun he ovat lähellä ihmisiä, jotka itsekin hyväksyvät oman kehonsa hyvin eikä heitä kiinnosta fyysinen kauneus.
Voimme tuntea toisen seurassa rakastavamme omaa kehoamme ja toisen seurassa taas emme pidäkään siitä. Joten meidän sosiaalinen verkostomme määrittelevät sen, kuinka paljon koemme ulkonäköpaineita.
Lähde: Psychology Today
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista