Selfiet saavat nenäsi näyttämään suuremmalta
Kuva: Fotolia
Sosiaalinen media on täynnä selfie-kuvia ja tutkimuksenkin mukaan nuoret ottavat keskimäärin ainakin kuusi selfietä päivässä.
Yleensä selfie julkaistaan, koska kuvassa oleva kokee näyttävänsä siinä hyvältä. Selfiet eivät kuitenkaan anna sinusta kaikista aidointa kuvaa: JAMA Facial Plastic Surgeryssa julkaistun tutkimuksen mukaan selfiet saavat nenäsi näyttämään suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on, kertoo Women’s Health. Rutgersin yliopiston ja Stanfordin yliopiston tutkijat käyttivät National Institute of Occupational Safety and Healthin tietoja selvittääkseen keskimääräiset kasvojen mittasuhteet. Tähän lukeutui mitat nenän leveydelle ja pituudelle. Matemaattisen mallinnuksen avulla tutkijat pystyivät arvioimaan eroa nenän koossa valokuvissa, jotka olivat otettu 30 sentin päässä henkilön kasvoista (etäisyys keskiverto selfiessä) ja 1,5 metrin päässä henkilön kasvoista. Women’s Healthin mukaan tutkijat saivat selville, että selfiet merkittävästi vääristävät ihmisten ulkonäköä saaden nenän näyttämään suuremmalta. Keskimäärin selfiessä nenän tyvi näyttää noin 30 prosenttia leveämmältä, kun taas nenänpää näyttää 7 prosenttia leveämmältä. Tällä voi olla omat seuraamuksensa, sillä American Academy of Facial Plastic and Reconstructive Surgeryn kyselyn mukaan 55 prosenttia plastiikkakirurgeista on kertonut, että potilaat ovat tulleet vastaanotolle operoitavaksi näyttääkseen paremmalta selfieissä, joita he jakavat somessa. Women’s Health kuitenkin huomauttaa, että kuten tutkimus on osoittanut, selfiessä et näytä täysin siltä, miltä näytät luonnossa – siksi onkin parempi koettaa olla antamatta selfien määritellä sinun itsetuntoasi. Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Tunnetko hotellien kirjoittamattomat säännöt vai oletko tietämättäsi töykeä asiakas?
- Jos kävit koulua 80- tai 90-luvulla, nämä muistot vievät hetkessä takaisin
- 10 asiaa, joilla saat sekä kaupan työntekijät että muut asiakkaat kiroamaan mielessään
- Ihailetko isoja rintoja? Isorintaisten naisten kokemukset saavat sinut takuulla toisiin ajatuksiin
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen