Seksin harrastamiselle on yli 200 syytä, totesivat tutkijat – yllättävä syy on suurelle osalle tärkein
Tutkijat ovat toistaneet yli kymmenen vuotta vanhan tutkimuksen laajemmalla osallistujamäärällä.
Seksin harrastamiselle on erilaisia syitä – jokaisella ihmisellä omansa. Vuonna 2007 Teksasin yliopiston psykologian tutkijat David Buss ja Cindy Meston kuitenkin selvittivät, että on yhteensä 237 syytä, miksi ihmiset harrastavat seksiä (lue lisää täältä). Belgialaisen Ghent University Hospitalin tutkijat ovat toistaneet tämän vanhan tutkimuksen laajemmalla osallistujamäärällä, johon lukeutui eri-ikäisiä ihmisiä. Yli 4 600 ihmistä alle 18-vuotiaista vähintään 55-vuotiaisiin täytti nettikyselyn, jolla selvitettiin syitä, minkä takia he olivat harrastaneet seksiä edeltäneen vuoden aikana. The Sunin mukaan tutkimuksessa ilmeni, että niin miesten kuin naisten kohdalla yleisimpien syiden joukossa oli kolme samaa; seksiä harrastetaan, koska se on hauskaa, se tuntuu hyvältä ja henkilö haluaa kokea fyysistä nautintoa. Muut syyt vaihtelivat suuresti ja niiden joukkoon kuuluivat muun muassa itsetunnon tehostaminen, tylsyys, kosto, kaloreiden polttaminen ja se, että koki sen olevan velvollisuus. ”Miehillä on taipumus kannattaa visuaalisiin seksuaalisiin vihjeisiin liittyviä syitä, kun taas naiset etsivät rakkauden ja sitoumuksen ilmaisua”, tutkimusta johtanut Elia Wyverkens kommentoi. Journal of Sexual Medicine -journalissa julkaistussa tutkimuksessa selvisi myös, että seksuaalinen tyytyväisyys laski iän myötä. 18-22-vuotiaista osallistujista 77,7 prosenttia harrasti seksiä vähintään kerran viikossa, mutta yli 55-vuotiaiden kohdalla se laski 61,8 prosenttiin. Voit tutustua laajempaan versioon tutkimuksesta tarkemmin täällä. Sen sijaan vanhemmasta tutkimuksesta voit lukea lisää täällä ja koko tutkimuksen löydät täältä. Lähde: The SunLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä