Salilla ei kannata rehkiä liikaa – lue syyt miksi

Salilla voi saada aikaiseksi enemmän huonoa kuin hyvää, jos kuntoilee liikaa.
Salilla käyminen ja kuntoilu on yleensä hyvästä, mutta liika on aina liikaa myös tässä asiassa. Liikuntafysiologi Greg Justice kertoi Women’s Healthille kolmesta haitallisesta sivuvaikutuksesta, jotka voivat tapahtua, jos salilla rehkii liikaa.
1. Päätäsi voi alkaa särkeä
Tämä voi vaikuttaa umpimähkäiseltä sivuvaikutukselta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Ajattele asiaa näin: kun nostaa raskaampia painoja, yleensä samalla puristaa hampaat yhteen, että jaksaa viimeisetkin sentit nostaa. Moinen tapa voi aiheuttaa Justicen mukaan kovia päänsärkyjä. Hampaita saattaa puristaa yhteen ihan huomaamattakin, mutta tiedosti sen tai ei, kannattaa siihen kiinnittää huomiota seuraavalla salireissulla. Justice suosittelee hammassuojien hankkimista helpotukseksi joko urheiluliikkeestä ja hammaslääkärin kautta. Sen lisäksi Justice kehottaa olemaan ajattelevaisempi ja koettamaan rentouttaa leuka, kun nostaa painoja.
2. Uni ei enää maistu kunnolla
Teoriassa kuntoilun pitäisi kuluttaa energiaa niin, että nukut hyvin joka yö. Tämä johtuu siitä, että kuntoilemalla tietyn ajan (150 minuuttia keskitehoista toimintaa viikossa on standardi) stressihormoni kortisolin määrä kehossa vähenee. Jos taas kuntoileeliikaa, keho vapauttaa enemmän kortisolia, mikä johtaa siihen, että tympäsee, stressaa ja yöunien laatu kärsii. Pahinta moisessa on se, että univaje on kytköksissä painon nousemiseen, joten liiallinen kuntoilu voikin laihtumisen sijaan nostaa pudotettavien kilojen määrää.
3. Voit sairastua helpommin
Voi vaikuttaa kummala, että terveellisellä asialla olisi päinvastaisia vaikutuksia. Maltillisen liikunnan on todistettu suojaavan flunssalta, mutta Justicen mukaan liiallinen rehkiminen kuluttaa kroppaa niin paljon, että immuunijärjestelmä heikkenee ja saatat sairastua helpommin. Talvella tämä on yleisempää, joten maltillisempaa treenaamista kannattaa suosia liian rankan salitreenin sijaan.
Lähde: Women’s Health
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Näiden 5 asian nauttimisella voi olla negatiivinen vaikutus mielenterveyteesi
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Lisää tätä maustetta hoitoaineeseesi ja huomaat hiuksissasi mielettömiä muutoksia
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä