Salarakas on usein pettäjälle ennestään tuttu – kysely paljasti myös syitä uskottomuudelle

Pettämissivuston kyselyllä on selvitetty syitä pettämiselle, sen yleisyyttä sekä sitä, kenen kanssa salasuhteeseen päädytään.
Moni saattaa ajatella, että kumppaniaan pettävä löytää salarakkaakseen esimerkiksi yöelämästä henkilön, jota hän ei entuudestaan tunne. Kyselyn mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan toinen nainen tai mies on todennäköisesti pettäjälle tuttu.
Varatuille tarkoitetun deittisivusto Ashley Madisonin teettämä kysely paljasti, että 27 prosenttia miehistä lähestyisi ystävää tai työkaveria pettämismielessä, jos olisivat onnettomia omassa suhteessaan, kertoo Daily Mail.
Naisista 15 prosenttia kertoi, että heidän työkaverinsa olisi ensimmäinen vaihtoehto salarakkaaksi. 17 prosenttia sen sijaan sanoi haaveilevansa salasuhteesta oman pomonsa kanssa.
Vain prosentti miehistä ei ole pettänyt tai harkinnut sitä
Ashley Madisonin kyselystä selvisi, miten moni on pettänyt tai harkinnut pettämistä. Miesten kohdalla tulos on mykistävä: 99 prosenttia myönsi joko pettäneensä tai harkinneensa sitä.
Daily Mailin mukaan naisista 39 prosenttia oli pettänyt kumppaniaan ja 35 prosenttia myönsi miettineensä uskottomuutta. Moni nainen koki tarvetta pettää saatuaan lapsia ja 54 prosenttia naisista kertoikin, että ensimmäinen kerta oli tapahtunut sen jälkeen, kun he olivat synnyttäneet.
Daily Mailin mukaan moni mies myönsi, että pettäminen oli yritys olla onnellisempi omassa suhteessaan sen sijaan, että koettaisivat vahingoittaa suhdettaan. Suurelle osalle miehistä tyydyttävä seksi oli pääsyy salasuhteen etsimiselle.
Naisetkin kaipasivat juuri fyysisyyttä salasuhteelta: 43 prosentille naisista salasuhde oli pelkästään fyysistä, kun taas vain viisi prosenttia paljasti salarakkaan olevan kouluttautuneempi kuin heidän oma kumppaninsa.
Suurin osa miehistä ja naisista myös myönsi, että uskottomuus oli nurinkurinen tapa yrittää piristää heidän seksielämiään.
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?