Rennot vaatteet valtaavat naisten vaatekaapit – keskiverto naisella 5 farkut ja 7 hametta

Korona-aika on laittanut naisten vaatekaapit uusiksi ja rennot vaatteet kasvattavat suosiotaan.
Viimeistään tänä vuonna moni nainen on saattanut huomata, että omistaa ylimääräisiä vaatteita, joita ei tule käytettyä. Tätä tukee myös tuoreen kyselyn löydös; keskiverto naisen vaatekaapista ei tarvitsisi nykyisin löytyä kuin viidet farkut, seitsemän neuletta ja kuusi oloasuksi tai rentoon oleskeluun sopivaa vaatetta, kertoo The Sun.
Kyselyn mukaan nykyisin ihanteellisessa kapselipuvustossa tai kapselivaatekaapissa (capsule wardrobe) on yllä mainittujen lisäksi neljä rentoa, arkisempaa hametta (casual) ja kolme arkista asiallisempaa hametta (smart). Myös muun muassa neljät lenkkarit sekä kymmenen t-paitaa ovat nyt osa tätä keskiverto naisen vaatekaappia.
Taustalla on korona-ajan synnyttämä niin sanottu ’flexi-lifestyle’, joka tarkoittaa sitä, että ainakin osittain tehdään etätöitä yhdistettynä sosiaalisiin kohtaamisiin kasvokkain ja virtuaalisesti. Koska moni tekee koronatilanteen takia etätöitä, on silloin neljä siistiä, arkista juhlavampaa mekkoa (formal) ja kuusi paitaa tai puseroa tarpeeksi.
The Sunin mukaan korona-aika voi olla myös piikkikorkojen loppu, sillä vain yksi 20:sta aikoo ostaa tänä talvena stilettikorkkarit, kun taas 35 prosenttia aikoo hankkia uudet lenkkarit. Neljännes naisista sen sijaan suunnittelee varsikenkien ostoa.
Mukavaa vaatetta etätyöpäivänä ylle
Kyselyn tulosten mukaan 49 prosenttia omistaa nyt enemmän rennompia vaatteita kuin koskaan ennen. Vaatekaapin sisältöä laitetaan uusiksi ja luodaan joustava puvusto itselle.
”Elämme nyt uutta flexi-lifestylea, minkä takia shoppailijat sopeuttavat vaatteitaan smart casual -kapselivalikoimaksi ja yhdistävät uusia vaatekappaleita ajattomiin klassikkoihinsa, kuten farkkuihin ja bleisereihin, ja suunnittelevat yläosan edustavaksi”, kyselyn teettäneen centre:mk:n Kim Priest sanoo.
Priestin mukaan tutkimus osoittaa, että shoppailijat valitsevat enemmän mukavuutta etenkin tehdessään etätöitä kotona. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaikka vaatetus olisi rennompaa, tingittäisiin sillon tyylikkyydestä tai hyvältä näyttämisestä.
”Usein alaosan mukava vaate yhdistetään asialliseen yläosaan, kun viedään lapset kouluun, osallistutaan tärkeään videotapaamiseen tai kun on niitä harvinaisia sosiaalisia kohtaamisia, joista halutaan ottaa kaikki ilo irti”, Priest kommentoi.
Nykyhetken naisen vaatekaappi
The Sunin mukaan kyselytutkimuksessa ilmeni, että uusi flexi-lifestyle on saanut 28 prosenttia tuntemaan, että hänen täytyisi laittaa vaatekaapin sisältöä uusiksi. Noin viidennes (18 %) aikuisista aikoo ostaa tätä flexi-lifestylea silmällä pitäen mukavampia, rennompia vaatteita.
Keskiverto aikuisen suunnitelmissa onkin käyttää noin 100 euroa syksyn ja talven tyyleihin. Lisäksi kolme kymmenestä aikoo ostaa enemmän neuleita kuin tavallisesti on ostanut aiempina vuosina ja neljännes aikoo hankkia lisää t-paitoja sekä huppareita.
Mitä kaikkea keskiverto naisen vaatekaapista pitäisi siis nykyisin löytyä – flexi-lifestyleen sopien? Se selviää alta:
- 7 neuletta
- 5 farkut
- 4 rennompaa hametta (casual)
- 3 asiallisempaa, siistimpää hametta (smart)
- 4 lenkkarit
- 6 oloasua, rennompaa oleiluvaatetta
- 10 t-paitaa
- 1 puku
- 5 arkisempaa mekkoa
- 4 siistimpää, juhlavampaa mekkoa (formal)
- 5 treenivaatetta
- 2 puvun housut
- 5 takkia
- 6 puseroa tai paitaa
Lähde: The Sun
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä