Reissu yhdessä ystävien kanssa tekee hyvää sinulle – tiedekin puhuu sen puolesta
Vaikka reissua pitäisi suunnitella ja odottaa pidempään, on se sen arvoista.
Kerää yhteen parhaat ystäväsi, pakatkaa laukut ja ottakaa irtiotto arjesta reissun merkeissä! Reissuun lähteminen yhdessä parhaiden ystäviesi kanssa voi parantaa henkistä hyvinvointiasi sekä pitkäaikaista onnellisuuttasi, ja tutkimukset tukevat tätä, kertoo Popsugar.
Ajanvietto ystävien kanssa on tärkeää ja tuntuu hyvältä, mutta Popsugarin mukaan nyt on olemassa tieteellisiä selityksiä, miksi näin. on. Vuonna 2016 tutkijat löysivät todisteita siitä, että ajanvietto ystävien kanssa lisää oksitosiinin tuotantoa.
Oksitosiini on hormoni, joka täyttää elimistön, kun ihminen on onnellinen ja sitä vapautuu muun muassa positiivisten, sosiaalisten lähentymiskokemusten (kuten tyttöjen reissu) aikana. Oksitosiini voi tehdä ihmisistä luottavaisempia, anteliaampia ja ystävällisempiä.
Myös pitkäkestoisilla ystävyyssuhteilla on vaikutuksensa, mikä myös puhuu yhteisen reissun puolesta. Vuonna 2017 Michiganin osavaltionyliopistossa tehty tutkimus selvitti, että ystävyyssuhteista tulee iän myötä entistä tärkeämpi ennusmerkki onnellisuudelle ja terveydelle.
Popsugarin mukaan ystävyyssuhteet olivat tutkimuksessa jopa tärkeämpi vaikutukseltaan kuin ihmissuhteet perheenjäseniin. Tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että ystävyyssuhteet ennustavat enemmän sekä päivittäistä onnellisuutta että kuinka pitkään elää kuin puoliso ja perhesuhteet.
Arjen kiireiden ja mahdollisesti myös perheen perustamisen myötä aikaa ystävien näkemiselle ja etenkin yhteiselle reissulle voi olla vaikea löytää, mutta siihen kannattaa kuitenkin pyrkiä, sillä se on sen arvoista. Muutamankin päivän irtiotto arjesta yhdessä hyvien ystävien kanssa voi tuoda sellaisen hyvän olon ryöpyn, jonka vaikutus heijastuu kotioloihinkin.
Popsugarin mukaan vielä parempi on, jos suunnittelet reissun ystävien kanssa, joita todella rakastat ja joihin luotat ja he tuntevat samoin sinua kohtaan; ystäviä, joiden kanssa sinulla on menneisyys.
Lähde: Popsugar
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää