Reggae OK! Koirien stressi vähenee rennon letkeän reggaen soidessa – myös soft rock kelpaa
Koirilla voi olla myös yksilöllinen musiikkimaku kuin ihmisilläkin.
Jos koirasi on stressaantunut, kannattaa laittaa soimaan vaikka Bob Marleyn musiikkia, sillä letkeä reggae voi saada ihmisen parhaan ystävänkin rentoutumaan. Tutkimuksen reggae on eniten stressaantuneiden koirien mieleen ja toinen erityisen rauhoittava musiikkigenre on soft rock. Glasgow’n yliopiston tutkijat soittivat koirille erilaisia kappaleita yhteensä viidestä eri genrestä; koirille soitettiin soft rockia, motownia, poppia, reggaeta ja klassista musiikkia. Tutkijat myös mittasivat koirien sykkeen selvittääkseen, laskiko niiden stressitasot musiikin soidessa. Metron mukaan tutkijoille selvisi, että aina musiikin soidessa koirat viettivät enemmän aikaa makoillen lattialla, mutta erityisen rentoutuneita ne olivat, kun saivat kuunnella reggaeta ja soft rockia. ”Yleisesti reaktio erilaisiin musiikkigenreihin oli kirjava, mikä korostaa mahdollisuutta siihen, että kuin ihmisillä, myös koirilla voi olla omat yksilölliset mieltymyksensä musiikin suhteen”, tutkimusta johtanut professori Neil Evans kommentoi. ”Reggae ja soft rock näyttivät kuitenkin eniten positiivisia muutoksia käytöksessä”, Evans lisäsi. Tutkimuksessa mukana ollut Skotlannin eläinpelastus- ja suojeluyhdistys SCPA suunnittelee nyt sijoittavansa ääneentoistolaitteistoon kenneleihinsä, joista soitetaan koiria miellyttävää musiikkia koirille, joilla on vaikeuksia sopeutua. Lähde: MetroLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus