Punaviiniä juovilla alhaisempi riski niveltulehdukseen – toisin on oluen ystävillä

Punaviinin juomisella on todettu jälleen hyviä terveysvaikutuksia, mutta samaa ei voi sanoa oluesta.
Punaviiniä juovat kärsivät epätodennäköisemmin polvien nivelrikosta, selviää tutkimuksesta. Sen sijaan oluen ystävät ovat alttiimpia niveltulehdukselle. Nottinghamin yliopiston tutkijat perehtyivät 2 000 polven tai lonkan niveltulehdusta sairastavan henkilön juomatottumuksiin ja vertasivat niitä tuhannen terveen ihmisen juomatottumuksiin. Daily Mailin mukaan olutta 20 annosta tai enemmän viikossa juovilla löydettiin 93 prosenttia korkeampi todennäköisyys polven niveltulehdukseen kuin heillä, jotka eivät juoneet olutta. He kärsivät myös kaksi kertaa todennäköisemmin lonkkavaivoista. Sen sijaan 4-6 lasillista viiniä viikossa juovilla oli 44 prosenttia alhaisempi riski polven niveltulehdukseen ja vähintään 7 lasillista viikossa juovilla riski oli yli puolta pienempi. Syyt juomien vaikutuksille eivät ole Daily Mailin mukaan täysin selvät. Yksi teoria on, että punaviinissä olevilla antioksidanteilla, polyfenoleilla, voi olla suojaava vaikutus, kun taas oluen juomiseen liittyvät virtsahappotasot voivat vaikuttaa haitallisesti. ”Oluen juominen vaikuttaisi olevan riskitekijä polven ja lonkan nivelrikolle, kun taas viinin juomisella on negatiivinen kytkös polven niveltulehdukseen”, tutkijat sanoivat. Tutkimus julkaistiin Arthritis Research Therapy -journalissa. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tarkkailen ihmisten käsiä, kun he kävelevät – tämän tekevät vain tietyntyyppiset ihmiset
- Hyväsydäminen ihminen ei aina tunnista itseään sellaiseksi, mutta nämä 16 merkkiä todistavat toisin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Eronnut mies puhuu suoraan: ”nämä virheet tuhosivat avioliittoni, enkä halua kenenkään toistavan niitä”
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 11 pientä vihjettä paljastavat, ettei nainen ole enää varma suhteestaan
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa