Piristystä päivään: Suloinen video seuraa pienen jääkarhun kasvua
Nora-nimen saanut pieni pentu ihastuttaa eläintarhan julkaisemalla kasvuvideolla.
Muistatko pehmolelun kanssa unilla olleen jääkarhun, josta levisi suloinen video viime vuoden lopulla? Jos et, tässä muistin virkistämiseksi linkki joulukuussa julkaistuun videoartikkeliimme pikkuisesta jääkarhusta. Samainen jääkarhu on nyt hieman isompi, mutta on edelleen suloinen kuin pehmolelu. Columbuksen eläintarhassa marraskuussa syntynyt jääkarhu on kasvanut nopeasti eläintarhan väen hellässä hoivassa, koska sen emo ei siitä huolehtinut kunnolla. Eläintarha on julkaissut helmikuun alussa kaksi uutta videota pienestä jääkarhusta. Toisessa paljastetaan pennun nettiäänestyksellä valittu nimi, Nora, joka on yhdistelmä sen vanhempien nimistä, Nanuqista ja Aurorasta. Toisella videolla taas seurataan pienen jääkarhun kasvua. Valitsimme sen videon tämän artikkelin yhteyteen ja voit katsoa sen jutun yltä ja nimipaljastuksen videon löydät täältä.LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi