Pidä suusi terveenä – teet palveluksen myös sydänterveydellesi
Hampaiden harjaaminen ja suun terveydestä huolehtiminen ovat osa terveellisiä elämäntapoja.
Terveelliset elämäntavat auttavat pitämään sydämen hyvinvoivana ja sydän- ja verisuonisairaudet loitolla. Terveystalo muistuttaa, että huono suun terveys voi lisätä riskiä sairastua myös valtimonkovettumatautiin, joka on osa sydän- ja verisuonisairauksia ja kuuluu suomalaisten kroonisiin kansantauteihin.
Valtimonkovettumatauti eli ateroskleroosi on sairaus, jossa kolesterolia kertyy hiljalleen valtimoiden seinämiin aiheuttaen seinämän paksuuntumista. Näin valtimoiden ontelot kaventuvat, eikä veri enää kierrä entiseen tapaan.
Valtimonkovettumatauti kehittyy hitaasti ja sen vaikutukset näkyvät vasta useiden vuosien, jopa vuosikymmenten päästä.
”Valtimonkovettumatauti voi johtaa ajan myötä esimerkiksi sepelvaltimotautiin, sydäninfarktiin, aivohalvaukseen tai alaraajojen verenkierron heikkenemiseen. Valtimonkovettumataudin seuraukset vaikuttavat elämänlaatuun merkittävästi”, Terveystalon suunterveyden ylilääkäri Tanja Ketola-Kinnula kertoo tiedotteessa.
Tulehdus suussa voi altistaa sydänsairauksille
On helppo ajatella, että suun terveydellä ei ole mitään tekemistä valtimoiden tukkeutumisen kanssa. Terveystalon mukaan kuitenkin pitkäaikainen tulehdus suussa voi altistaa sydän- ja verisuonisairauksille.
Ketola-Kinnula sanoo, että suomalaisen aikuisen suun yleisin sairaus on hampaiden kiinnityskudoksia tuhoava parodontiitti. Se on usein hitaasti etenevä tulehdussairaus, joka saa alkunsa ientulehduksesta, joka useimmiten johtuu bakteeriplakin ärsytyksestä riittämättömän puhdistuksen seurauksena.
Suunterveyden ylilääkärin mukaan parodontiittiin sairastutaan tyypillisesti 22-28-vuotiaana ja vaikea-asteisen parodontiitin ilmaantuvuuden huippu on 38-vuotiaana. Kuten muutkin suun tulehdukset, myös parodontiitti saattaa olla täysin oireeton.
”Laaja-alaisena ja pitkäaikaisena tulehdus voi olla mukana vaikuttamassa esimerkiksi valtimonkovettumataudin kehittymiseen. Tästä on olemassa tieteellistä näyttöä”, Ketola-Kinnula kommentoi.
Terveystalon mukaan parodontiittia potevilla on noin 70 prosenttia suurempi sydän- ja verisuonitautien riski verrattuna heihin, joilla parodontiittia ei ole. Lisäksi parodontiitti on sepelvaltimotaudin itsenäinen riskitekijä, etenkin alle 60-vuotiailla miehillä.
Parodontiitin toteaminen varhain on tärkeää
Suun terveydestä huolehtimisen ohjeistus on tuttu suurimmalle osalle suomalaisista: hampaat tulisi harjata kahdesti päivässä ja hammasvälit puhdistaa kerran päivässä. Erityisen tärkeää omahoito on silloin, kun parodontiitti on todettu; ammattilaisen hoitotoimenpiteistä on pitkäaikaisesti hyötyä vain, jos omahoito sujuu.
”On tärkeää, että parodontiitti todetaan varhain. Hoito tehoaa silloin parhaiten. Siitä syystä aikuisen ei kannattaisi tarkastusväliä venyttää yli kahden vuoden. Suuta ja hampaita hoitamalla pystytään parantamaan esimerkiksi sydämen verisuonten sisäkalvon toimintaa”, Ketola-Kinnula toteaa.
”Valitettavasti osa maamme hammaslääkäreistä laistaa hampaiden kiinnityskudosten systemaattisen tutkimisen ja asianmukaisen havaintojen kirjaamisen. Hammaslääkärillä käydessä kannattaakin asiasta kysyä”, hän suosittelee.
Terveellisten elämäntapojen ohella suun terveydestä kannattaa siis pitää hyvää huolta, jotta myös sydän ja verisuonet voisivat hyvin. Kerroimme aiemmin, mitkä ovat hampaiden hoidon neljä tärkeää vaihetta, ja voit lukea tästä lisää täällä.
Suun terveys on myös osa seksuaaliterveyttä, sillä kuten kerroimme aiemmin, voi iensairaus vaikuttaa jopa seksielämään. Lisäksi kerroimme aiemmin, että tulehdus suussa voi romuttaa leikkausjonossa olevan suunnitelmat kuukausiksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tummat linssit eivät vielä tarkoita hyvää suojaa – tämä kannattaa tietää aurinkolaseista
- Moni on unohtanut nämä lapsuuden keräilyhullutukset täysin – oliko sinullakin näitä?
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Et tarvitse kalliita seerumeita näyttääksesi nuoremmalta – ota käyttöösi nämä vinkit
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä