Hampaiden hoidon 4 tärkeää vaihetta – ovathan nämä jo osa rutiinejasi?

Monen ihonhoitorutiineihin kuuluu monta vaihetta ja ihoa hoidetaan huolella, mutta hampaat eivät saa aina läheskään samanlaista huomiota.
Jokainen tietää, että hampaat pitää pestä kahdesti päivässä. Jos ei jokainen, niin lähes jokainen tietää varmasti myös sen, että olisi tärkeä käyttää hammaslankaa tai -lankainta, jotta hammasvälit puhdistuvat kunnolla.
Alluren mukaan nämä eivät kuitenkaan ole ainoat vaihteet, joiden pitäisi olla osa hampaiden hoitoa. Tämän lisäksi eri vaiheiden järjestyksellä on merkitystä.
”Ajan omistaminen kunnon hammashoitorutiinille on yksi parhaimpia sijoituksia, jonka voit itseesi tehdä”, hammaslääkäri Reena Wadia totesi Allurelle.
Wadia sekä hammaslääkärit Rob Raimondi ja Sharon Huang ovat paljastaneet, mitkä vaiheet pitäisi olla osa hyvää hampaiden hoitoa ja mikä on oikea järjestys, jossa ne toteutetaan. Alta selviää, miten sinunkin kannattaisi hoitaa hampaitasi.
Aloita huuhtelemalla suu suuvedellä
Monet käyttävät suuvettä vasta hampaat pestyään, mutta Raimondi suosittelee aloittamaan suuvedellä sekä aamulla että illalla. Raimondin mukaan nukkuessa syljen erittyminen lakkaa ja iensairauksia sekä reikiintymistä aiheuttavien bakteerien aktiivisuus lisääntyy. Suuvesi hoitaa nämä samantien. Wadian mukaan suuvettä ei kannata käyttää heti hampaiden pesemisen jälkeen, koska se huuhtoo suusta pois kaikki hammastahnan hyvät vaikutukset.
Puhdista hammasvälit
Hhammasharja tavoittaa vain hampaiden ulkopinnat, joten hammasvälit olisi syytä puhdistaa erikseen. Hammaslankaa tai -lankainta olisi kuitenkin parempi käyttää ennen kuin peset hampaasi kuin hampaiden pesun jälkeen. Wadian mukaan näin hammastahna pääsee paremmin vaikuttamaan myös hammasväleissä. Toki hammasvälien puhdistaminen hampaiden pesun jälkeen on parempi kuin ei ollenkaan, mutta siitä on enemmän iloa, kun teet sen ensin.
Harjaa hampaat rauhassa
Kaikki kolme hammaslääkäriä ovat tästä samaa mieltä: hampaita pitäisi harjata vähintään kaksi minuuttia joka kerta. Kaikki kolme suosittelevat myös sähköhammasharjan käyttöä. Jos et käytä sähköhammasharjaa, kannattaa kiinnittää huomiota omaan harjaustekniikkaan.
”Kallista hammasharja 45 asteen kulmaan ikeniin nähden ja harjaa pyörivällä liikkeellä”, Huang neuvoi.
Huangin mukaan on lisäksi tärkeää, että et paina harjaa liian kovasti, koska se voi saada ikenet vetäytymään ja hampaista voi tulla herkät. Hammastahnan suhteen Raimondi suosittelee välttämään valkaisevia hammastahnoja sekä hiilihammastahnaa, koska niiden hankaavat ainesosat eivät tee hyvää hampaille.
Puhdista kieli
Hammashoitorutiini viimeistellään puhdistamalla kieli. Jos et tee sitä päivittäin, voi se lisätä pahanhajuisen hengityksen todennäköisyyttä.
”Kielessä on paljon pieniä kohtia, joihin voi kertyä bakteereita ja jäänteitä. Jos niitä ei säännöllisesti poista, muodustuu kielelle peite ja se on yksi suurimmista pahanhajuisen hengityksen aiheuttajista”, Wadia kertoi.
Kun kieli on puhdistettu joko tavallisella hammasharjalla tai kielen putsaamiseen tarkoitetulla välineellä, on rutiini valmis.
Lähde: Allure
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – asiantuntija neuvoo miten tyynyä tulisi käyttää
- Tästä syystä sadesäällä väsyttää – 4 mielenkiintoista tieteellistä selitystä
- Älä laita hiuksiisi hoitoainetta, jos tilanne on tämä
- Näillä 8 tavalla voi kokea rakkauden
- 13 merkkiä siitä, että sinä olet tossun alla
- 8 tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi kannattaa tehdä mehupaasto – Mielettömät vaikutukset kehoon ja mieleen
- Näiden 6 neuvon avulla selviydyt paniikkikohtauksesta
- 9 parasta tapaa rentoutua ja päästä stressistä eroon
- 5 tapaa pitää huolta ihmissuhteistasi, jos olet masentunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Näin hän osoittaa ihastuksensa sinuun- horoskooppimerkki paljastaa sen
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi
- Tässä on 6 merkkiä siitä, että hänen kanssaan ei kannata hypätä sänkyyn
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Anna hänelle nämä 7 asiaa ja hän lankeaa sinuun
- Tee nämä 7 asiaa, ja sinusta tuntuu onnellisemmalta