Paremman seksielämän salaisuus: Tasapuolisesti kumppanin kanssa jaetut kotityöt
Seksielämä paranee, kun kotitöiden teko jakautuu parin välillä tasaisemmin.
Jos haluat enemmän aktiviteettia makuuhuoneen puolelle, kannattaa kotityöt jakaa kumppanin kanssa. Journal of Family Psychologyssa julkaistun tutkimuksen mukaan kotityöt jakavilla pareilla on aktiivisempi ja tyydyttävämpi seksielämä. Tutkimuksen mukaan sillä, kuinka suuren osa kotitöistä miehet tekevät, ei välttämättä ole väliä; sen sijaan kyse on siitä, miten tasapuolisesti kotityöt jakautuvat parin välillä. Tutkimuksessa oli mukana 1 228 saksalaista pariskuntaa yli viiden vuoden ajan. Tutkimukseen osallistuneista miehistä ja naisista he, jotka kokivat tekevänsä saman verran kotitöitä, kertoivat omaavansa tyydyttävämmän seksielämän. ”Jokaisessa parisuhteessa kotityön määrä tarkoittaa jotain erilaista pohjautuen kyseessä olevaan pariskuntaan, heidän odotuksiinsa siitä, mitä kummankin osapuolen pitäisi tehdä sekä siihen, miten heidän tuntemat parit toimivat”, tutkimuksen pääkirjoittaja, tohtori Matthew Johnson kommentoi. Naiset, miehille voinee siis tutkimustulosten perusteella vinkata, että lakanoiden välissä voisi olla enemmän toimintaa, jos lakanoiden vaihtamiseen osallistuu. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen