Nämä vauvakysymykset saavat vanhemmat näkemään punaista
Osa on niin ilmiselviä, että etenkin väsynyt vanhempi saattaa turhauta jouduttuaan vastaamaan sellaiseen.
Vasta lapsen saaneilta kysytään usein ilmeisen typeriä kysymyksiä. Niillä aina tarkoitetaan hyvää ja usein niihin vastataan asiallisesti, mutta vanhempien mielessä vastaukset voivat ollakin jotain ihan muuta. Scary Mommy -sivustolla Clint Edwards listasi juuri sellaisia kysymyksiä, jotka voivat saada etenkin väsyneet vanhemmat näkemään punaista ja pinnan kiristymään. 1. ”Näytät uupuneelta. Koetatko nukkua tänä yönä?” Vanhempi varmasti näyttääkin uupuneelta, kun pieni vauva valvottaa ja herättää öisin. Jos näin kysyy, ei pidä yllättyä jos väsynyt vanhempi katsoo hieman pahasti – tietenkin hän haluaisi nukkua, mutta se ei aina onnistu. 2. ”Mitä tuo valkoinen tavara sinun paidallasi on?” Vauva puklailee, joten mitä todennäköisemmin se on sitä. 3. ”Itkeekö vauva paljon?” ”Se on vauva. Kyllä. Itkee. Koko ajan”, Edwards kirjoittaa. 4. ”Tiedän, ettei tämä ole ihan sama asia, mutta minä otin uuden koiranpennun ja se valvottaa minua uikutuksellaan. Minä niin tiedän, miltä sinusta tuntuu!” Tämä ei ole kysymys, mutta Edwards listasi senkin. Lemmikkien ja vauvojen vertaaminen on suotavaa jättää väliin. Lemmikin voi jättää yksin ja se osaa kävellä, syödä ja siistiä itseään – vauva ei pysty siihen ilman apua. 5. ”Näyttääkö vauva enemmän isältään vai äidiltään?” ”Tällä hetkellä vauva näyttää Smurffilta. Muutaman kuukauden päästä hän näyttää hampaattomalta Alfred Hitchcockilta”, Edwards kirjoittaa ja jatkaa, ettei tässä vaiheessa voi oikein sanoa, kummalta vauva näyttää enemmän. Niinpä asian utelu voi olla turhauttavaa. Lähde: Scary MommyLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikäero voi ratkaista suhteen kohtalon – tämä luku lisää eroriskiä
- Laihduttajan muistilista: 18 ruokaa, joilla vauhditat rasvanpolttoa luonnollisesti
- Jos silmäsi ovat siniset, suosi ensisijaisesti näitä sävyjä pukeutumisessa
- Mikä muhkeissa muodoissa viehättää? Miehet listaavat heti 13 syytä
- Pidän työpöydälläni kahta halkaistua sitruunaa – sama niksi toimii myös makuuhuoneessa
- Spermaa on käytetty näihin 7 asiaan – osa ideoista jakaa rajusti mielipiteet
- Aloita päivä sitruunavedellä – 10 hyvää syytä kokeilla heti huomenna
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle