Nämä 6 riitaa pitää riidellä, jotta parisuhteesta tulee kestävä
Jatkuva riitely ei tee suhteelle hyvää, mutta se että pari ei riitele koskaan on erittäin harvinaista.
Riitely ei tee suhteelle vain huonoa, vaan se myös parantaa suhdetta. Ensimmäinen riitä voi tuntua kamalalta, jossa voi jopa joutua paniikkiin. Niitä on kuitenkin hyvä olla. On kuusi aihetta, joista parin olisi jopa hyvä riidellä, jotta suhteesta tulisi mahdollisimman kestävä. Katso tästä alta, oletteko jo käyneet läpi nämä alla olevat tärkeät riidat.
1. Riitely siitä mihin suuntaan suhteessa ollaan menossa
Kummankin pitää tietää, että suhteessa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Se hetki, kun kumpikin on samaa mieltä suunnasta, on tärkeä hetki. Sitä ennen voi olla riitoja. Mutta jos lopulta päästään asiasta yhteisymmärrykseen, on se suhteen kannalta erittäin hyvä asia.
2. Riitely siitä perustetaanko perhe ja kuinka suuri
Kaikki eivät halua lainkaan lapsia. Jos haluaa lapsia, ei niitä välttämättä halua kovin montaa. Perheenperustamisasiatkin pitää sopia, joka voi ensin aiheuttaa riitoja.
3. Riitelyä omasta ajasta
Kaikki tarvitsevat omaan aikaa. Voi kuitenkin tuntua siltä, että puoliso haluaa sitä ihan liikaa. Kun riitelee aiheesta ja jos asiassa päästään yhteisymmärrykseen, tekee se suhteelle hyvää. On tärkeää, että kummallakin on myös omaa elämää parisuhteen ulkopuolella.
4. Seksiin liittyviä riitoja
Välillä voi käydä niin, että toinen haluaa enemmän seksiä kuin toinen. Sitä ei silti kannata mennä hakemaan suhteen ulkopuolelta, vaan yrittää keskustella puolison kanssa asiasta. Se voi johtaa riitaan, mutta sitä kautta sovintoon. Kun aiheesta puhuu toiselle avoimesti, ehkä tasapaino seksielämäänkin tulee löytymään.
5. Riitoja raha-asioista
Rahankäytöstä olisi hyvä keskustella. Se voi johtaa riitaan, mutta ehkä esimerkiksi liian paljon rahaa käyttävä puoliso lopulta ymmärtää, että tekee väärin. Rahaan liittyviä riitoja voi olla monenlaisia, mutta jos niistä selvitään, tekee se suhteelle hyvää.
6. Riitaa omasta sosiaalisesta elämästä
ystäviä ei pidä unohtaa, vaikka olisi parisuhteessa. Heidän näkemisensä tekee hyvää myös suhteelle, koska ystävien näkeminen saa hyvälle päälle. Jos puolison mielestä hänelle ei jää tarpeeksi aikaa, se voi johtaa riitoihin. Kun tämän asian saa hänen kanssaan selvitettyä, tekee se parisuhteelle hyvää. Kyllä tässäkin asiassa löytyy tasapaino.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota