Nämä krapulamyytit eivät pidä paikkaansa

Monet saattavat ajatella, että nämä asiat auttaisivat esimerkiksi tekemään krapulasta siedettävämmän, mutta näin ei kuitenkaan ole.
Krapulaan ja sen ehkäisyyn, yrityksiin lievittää sitä etukäteen tai siitä toipumiseen nopeammin liittyy monenlaisia myyttejä, joiden oletetaan olevan totta. Monen myytin kohdalla totuus on kuitenkin toinen; Pure Wow onkin nostanut esiin sellaisia myyttejä, jotka eivät pidä paikkaansa.
Alle on listattu kahdeksan krapulamyyttiä, jotka eivät ole totta.
1. Myytti: Oluen perään väkeviä ja seuraavana päivänä tuntuu pahalta
Sillä ei ole väliä, missä järjestyksessä alkoholijuomia juot. Pure Wow’n mukaan sen sijaan merkitystä on sillä, millä tahdilla ja kuinka kohtuudella nautit juomasi.
2. Myytti: Pysyttele vodkassa ja selviät vähemmällä
Vaikka kirkkaiden, kuten vodkan, juominen ei estä krapulaa, voi se vaikuttaa vähentää krapulan voimakkuutta. Tummissa viinoissa, kuten viskissä, on enemmän kongeneereja, jotka tekevät olosi enemmän ikäväksi. Olemme aiemmin julkaisseet videoartikkelin alkoholijuomista, jotka aiheuttavat todennäköisemmin pahan krapulan ja voit lukea lisää aiheesta täällä.
3. Myytti: Nappaa särkylääke ennen kuin menet unille
Pure Wow’n mukaan särkylääkkeet (etenkin parasetamolipohjaiset) voivat aiheuttaa vahinkoa jo valmiiksi rasitetulle maksallesi, kun niitä ottaa alkoholia nautittuaan. Siksi olisikin parempi odottaa ja herättyä vasta ottaa särkylääke, kuten jokin ibuprofeiinia sisältävä.
4. Myytti: Loiventava auttaa
Loiventavat on parempi unohtaa. Vaikka bloody maryn juominen aamupalalla voi tuntua auttavan alkuun, se vain kuivattaa sinua lisää ja pahentaa oireita päivän kuluessa.
5. Myytti: Voit nukkua krapulan pois
Parempi idea olisi kuitenkin kevyt liikunta, kuten kävely omassa naapurustossa. Pure Wow’n mukaan liikkeelle lähteminen voi auttaa selviämään nopeammin.
6. Myytti: Kulauta alas lasillinen vettä jokaisen drinkin jälkeen
Vaikka juomalla enemmän vettä voi auttaa hidastamaan ja vähentämään alkoholin juomista ylipäänsä, ei se kuitenkaan ole ihmelääke, joksi monet sitä kuvittelevat.
7. Myytti: Tuhti aamupala helpottaa oloa
Pure Wow’n mukaan aamulla on parempi idea syödä jotain, mikä on helppo sulattaa. Maksalla on kiire polttaa nauttimaasi alkoholia, joten se ei ole yhtä tehokkaana muissa tehtävissä, kuten verensokerin tasojen säätelyssä.
8. Myytti: Leivän syöminen ennen juomista auttaa
Ruoka ylipäänsä hidastaa alkoholin imeytymistä, mutta leipä ei ole kuitenkaan muita parempi. Sen sijaan rasvaiset syötävät, kuten hampurilaiset, ovat tehokkaampia hidastamisessa, jos syöt sellaisen ennen kuin korkkaat juomasi.
Voit lukea lisää krapulamyyttejä, jotka eivät pidä paikkaansa, täällä.
Lähde: Pure Wow
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä