Nämä asiat tekevät sinusta taiturin sängyssä

Se ei vaadi sitä, että osaisit Kama Sutran ulkoa alusta loppuun.
Hyvät taidot sängyssä eivät ole kiinni vain siitä, kuinka monta asentoa osaa. Sen sijaan väliä on hienovaraisilla ja realistilla asioilla, jotka sinulla voi olla jo olemassa.
Women’s Health listasi tällaisia ominaisuuksia, joiden avulla voit räjäyttää kumppanisi tajunnan – eikä kyse ole asennoista.
Et tuomitse
Laita arvostelusi sivuun ja kuuntele, mitä kumppanisi toivoo ja haluaa. Anna hänen kertoa fantasioistaan ja jaa omiasi, olkaa avoimia. Muista kuitenkin, ettei kaikkea ole pakko toteuttaa.
Olet innovatiivinen
Sinä voit nähdä nojatuolin eri tavoin kuin moni muu. Sinä voit nähdä käsiraudat eri tavoin kuin moni muu. Luovuus ja uusien tapojen kokeilu maustaa seksielämää. Ehdota rohkeasti roolileikkejä tai uusia paikkoja seksille.
Pystyt laittamaan toisen tarpeet omiesi edelle
Women’s Healthin mukaan tämä voi tehdä sinusta todella mahtavan seksikumppanin. Tietysti muiden tarpeita ei tarvitse aina laittaa omien edelle, sillä myös sinun orgasmit ovat tärkeitä, mutta välillä on hyvä vain keskittyä tuottamaan mielihyvää kumppanilleen. Kohtele kumppaniasi kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Olet valmis kokeilemaan (lähes) kaikkea ainakin kerran
On vaikeaa olla hyvä sängyssä, jos ei ole valmis kokeilemaan uusia asioita ja luottaa vain siihen, minkä jo osaa. Luota kuitenkin sisimpääsi, jos jonkin uuden kokeileminen tuntuu hyvältä ajatukselta, anna palaa, mutta jos taas epäröit tai olet varma, ettet halua kokeilla jotain, jätä väliin.
Nautit myös sooloseksistä
Jos olet kosketuksissa kehoosi ja tiedät, mikä tuntuu hyvältä, olet parempi rakastaja ja nautit seksistä enemmän. Itsetyydytys kannattaa muistaa myös parisuhteessa ja jos koet, että et huomio kumppaniasi tarpeeksi leikkiessäsi itsesi kanssa, pyydä hänet seuraamaan vierestä.
Käytät ääntäsi
Osaat vapautua ja päästää irti sekä olla miettimättä, mitä suustasi tulee ulos. Women’s Healthin mukaan miehetkin ovat sanoneet, että haluavat seksikumppaninsa pitävän ääntä. Miehet eivät ole aina varmoja siitä, mitä naiset haluavat ja mikä tuntuu hyvältä, joten ääniä kannattaa käyttää apuna tuntemusten viestittämisessä voihkimisesta ”kovempaa”- tai ”älä lopeta” -pyyntöihin.
Olet spontaani
Miehet ovat sanoneet, että yksi seksikkäimmistä asioista, mitä nainen voi tehdä, on ottaa ohjat käsiinsä ja yllättää tai olla spontaani. Se voi olla mitä vain miehen herättämisestä suuseksillä siihen, että odotat yllättäen sängyssä seksikkäissä alusvaatteissa.
Osaat nauraa itsellesi
Seksin pitäisi olla hauskaa ja jos haluaa olla hyvä sängyssä, pitää osata myös nähdä jokaisen tilanteen humoristinen puoli. Outoja ääniä ja epäonnistuneita asentokokeiluja tapahtuu, mutta jos ne osaa ottaa huumorilla ja silti nauttia tilanteesta, on silloin oikealla tiellä.
Lähde: Women’s Health
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tee nämä 12 tärkeää muutosta terveytesi eteen, kun täytät 30 vuotta
- Näin monta tuntia ennen nukkumaanmenoa kannattaa lopettaa alkoholin juominen – tiesitkö tästä ohjeesta?
- Tämä yksinkertainen muutos voi parantaa sekä unen laatua että parisuhdetta
- 7 yleisintä syytä, miksi nainen ei saa orgasmia
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen