Nämä 5 asiaa nuorten parien pitäisi tehdä ennen papin aamenta

Avioliiton kanssa ei kannata hötkyillä.
Oli pariskunta seurustellut sitten 10 kuukautta tai 10 vuotta, on avioliittopäätös yksi parin suurimmista päätöksistä. Uusien suhteiden alussa koettu kuherruskuukausivaihe voi saada jotkut tekemään hieman hätiköityjä ratkaisuja.
Vaikka pari ei olisi riidellyt kertaakaan tai he muuttivat yhteen viisi kuukautta sitten ja elämä on ihanaa, ei se tarkoita sitä, että kihloja pitäisi juhlistaa hetken mielijohteesta. Alla onkin viisi asiaa, joita nuorten parien kannattaisi tehdä ennen kuin harkitsevat alttarille kävelemistä.
Nämä 5 asiaa nuorten parien pitäisi tehdä ennen papin aamenta:
1. Luo hyvät suhteet vanhempiin
Elite Dailyn mukaan tämä on yksi tärkeimmistä asioista. Kumppanin vanhempien pitäisi luottaa sinuun yhtä paljon kuin kumppanisi itse luottaa. Koeta keskustella välillä syvällisempiäkin kuin pelkistä viikonlopun suunnitelmista. Liian henkilökohtaiseksi ei tarvitse mennä, vaan puhu voi muun muassa urasta, elämäntavoitteista ja harrastuksista.
2. Astu pois mukavuusalueeltasi
Kun parisuhteesta alkaa tulla rutiinia, asiat alkavat usein mennä pieleen. Jotkin asiat ovat toki todella mukavaa, kuten yhteiset hetket tv-sarjan uusinta jaksoa katsoessa, mutta muutakin tekemistä olisi hyvä olla. Opettakaa toisillenne uusia asioita ja oppikaa toisiltanne. Koeta pitää Kumppanisi varpaillaan, muuten hän lopultaa astuu varpaillesi. Älä uhraa onneasi mukavuuden ja rutiinien takia.
3. Nauti pienistä asioista
Nuoruus ei kestä ikuisesti. Jos et löydä nautintoa suhteestasi ilman, että olette jatkuvasti päihtyneitä ja juhlimassa, voit pian huomatakin, että avioliitto olisi kaikkea sitä, mitä suhteenne ei ole. Aktiivinen sosiaalinen elämä kumppanin kanssa on hyvästä, mutta muunkinlaista nautintoa olisi syytä olla. Jos molemmat voitte arvostaa elämän pieniä asioita, parisuhteenne kukoistaa kokemuksista, jotka eivät lopulta vaadi paljoa teidän saamiseksi onnelliseksi.
4. Pidä kipinä kytemässä
Jos seksi ei toimi nyt, miten se toimisi läpi elämänne? Rutiini tulee peliin tässäkin. Kun on saman ihmisen kanssa pitkään, kipinät voivat alkaa hiipua ja kadota, jos niitä ei pyri pitämään elossa ja asioista tulee rutiininomaisia. Jos seksistä tulee kuin kotiaskare tai velvoite, siitä koituu ongelmia. Koettakaa tyydyttää toisenne sekä fyysisesti että emotionaalisesti. Koettakaa myös pitää kipinä elossa esimerkiksi piristämällä seksielämäänne seksileluin.
5. Matkustakaa yhdessä mahdollisimman paljon
Matkustelu testaa parisuhteen rajoja enemmän kuin mikään muu, mitä pari voi tehdä yhdessä. Matkalla olette yhdessä 24/7, mikä voi johtaa riitelyyn ja tyynessä vedessä seilannut parisuhdelaiva voikin kohdata aallokkoa ja laiva alkaa keikkua. Matkustaminen on välillä myös stressaavaa suunnittelusta itse matkustamiseen ja paikalla olemiseen ja se voi laittaa suhteenne testiin. Elite Daily huomauttaa, että fantasiat ja todellisuus sekä avioliiton että matkojen suhteen ovat samantyyppiset. Kummastakin on ideaali kuva siitä, kuinka täydellistä ja ongelmatonta kaikki on – ja sitten todellisuus iskee.
Lähde: Elite Daily
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä