Näitä 5 asiaa vanhempien ei tulisi enää häpeillä
Vanhemmilla on usein paljon paineita ja syyllisyyttä siitä, että he voisivat olla parempia vanhempia. Seuraavat 5 asiaa ainakin ovat sellaisia, että niitä ei tulisi kenenkään enää hävetä!
Vanhemmilla on harteillaan valtavasti paineita, kun he vaativa itseltään lastensa suhteen usein aivan liikaa. Moni noudattaa jotain tiettyä vanhemmuustrendiä, joka saattaa olla jopa haitallinen lapselle, eikä ainakaan auta vanhemmuuden paineisiin.
Asiantuntija kehottaakin vanhempia luottamaan trendien sijaan maalaisjärkeen ja omaan intuitioonsa.
Hän myös kertoo, että ainakaan seuraavaa viittä asiaa kenenkään vanhemman ei tarvitse enää hävetä.
- Epäjärjestyksestä ja sotkusta on aivan turha kantaa häpeää tai huonoa omatuntoa. Asunnossa saakin näkyä, että siellä asuu lapsia! Kunhan asunto on lapselle turvallinen, ei pienellä tai vähän isommallakaan sotkulla ole mitään väliä!
- Luovuuden puutteesta ei myöskään kannata ottaa paineita. Ei kukaan jaksa jatkuvasti keksiä lapsilleen uusia leikkejä ja innovatiivista tekemistä.
- Television katselustakaan ei kannata stressata liikaa. Kunhan tiedät, mitä lapsesi katselee, on kaikki kunnossa! Ei tietenkään kannatta antaa lapselle liikaa ruutuaikaa, mutta jos haluat itsellesi pienen tauon ja helppoa tekemistä lapselle, on television katselu ihan ok!
- Pikaruoan täydellistä välttelyäkään ei kannata väkisin tavoitella! EI tietenkään kannata totuttaa lasta siihen, että hampurilaisravintolassa käydään säännöllisesti, mutta pikaruoka silloin tällöin ei kaada kenenkään venettä.
- Älä myöskään häpeä sitä, että välillä yksinkertaisesti menee hermot! Olisi ihme, jos näin ei koskaan kävisi! Tärkeintä on, että pyydät anteeksi ja selität lapsillesi, mistä hermojen menettäminen johtui. Mutta on ihan luonnollista, että kaikilla on välillä huono päivä.
Jos sinäkin tunnet huonoa omaatuntoa näistä asioista, voit olla aivan huoletta. Näistä asioista on turha stressata liikaa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi, joilla on lapsia!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Alexander Dummer, Unsplash
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi