Naiset ovat parempia raha-asioissa kuin miehet, paljastaa tutkimus
Naiset mieltävät kuitenkin olevansa impulsiivisempia rahankäytössään, mutta käyttävät rahaa heräteostoksiin vähemmän kuin miehet.
Naiset ovat parempia raha-asioissa kuin miehet ja ovat taloudellisesti vastuullisempia. Tämä selviää sijoitusalusta eToron teettämästä brittitutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan naiset todennäköisemmin tietävät tarkalleen, kuinka paljon heillä on rahaa käyttö- ja säästötileillään. Naisilla myös todennäköisemmin on sekä käyttö- että säästötili kuin miehillä.
Tutkimuksesta uutisoineen Mirrorin mukaan yli puolet naisista (52%) kertoi olevansa haluttomia ottamaan riskejä rahan kanssa verrattuna 41 prosenttiin miehistä. Tämän lisäksi naiset todennäköisemmin tekevät itselleen budjetin ja noudattavat sitä kuin miehet.
Vaikka naiset olivat parempia hoitamaan raha-asioitaan, he todennäköisemmin mieltävät itsensä impulsiiviseksi ostosten tekemisen kanssa, mutta he kuluttavat näihin heräteostoksiin vähemmän rahaa kuin miehet. Miehet käyttävät noin 75 euroa heräteostoksiin kuukaudessa, kun taas naiset käyttävät noin 60 euroa.
Lähes joka toinen altis heräteostosten tekoon
Mirrorin mukaan tutkimustulokset osoittivat, että hoitaakseen raha-asioita tehokkaammin, yksi viidestä käyttää pankkinsa nettipalvelua seuratakseen rahankäyttöään. 15 prosenttia sen sijaan myönsi, ettei heillä ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon heillä on pankissa rahaa.
Kolme viidestä parisuhteessa olevasta britistä ajattelee, että heidän kumppaninsa on hyvä raha-asioissa. Noin kolme neljästä (72%) sanoisi samoin itsestään.
43 prosenttia kuitenkin myönsi, että he ovat alttiita tekemään toisinaan heräteostoksia, jolloin taloudellinen varovaisuus unohtuu. Mirrorin mukaan yli kolmasosa on myös piilottanut vastuuttoman ostoksen kumppaniltaan.
Taloudellisten riskien ottamisen suhteen yksi kymmenestä on valmis laittamaan suuria summia peliin ison voiton/osinkoja saadakseen, kun taas 44 prosenttia on valmis laittamaan pienen summan peliin. 28 prosenttia osallistujista sen sijaan kertoi, että oli harkinnut sijoittamista osakkeisiin, mutta ei ollut sitä vielä tehnyt.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää