Naisen kondomivideo sen todistaa: Yksikään mies ei ole ”liian iso” kondomin käyttöä ajatellen – katso video!
Suojaseksistä kannattaa huolehtia etenkin uuden kumppanin kanssa, jotta välttyy sukupuolitautitartunnoilta.
Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa myös sukupuolitaudeilta. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät halua käyttää niitä, ja etenkin moni nainen onkin saattanut kuulla miehen suusta erilaisia syitä siihen, miksi hän ei voisi kondomia käyttää.
Yksi yleisimmistä syistä on se, että mies väittää hänellä olevan niin kookas penis, ettei kondomin käyttö onnistu. Nyt TikTokissa kuitenkin leviää video, joka osoittaa, ettei tällaisissa väitteissä ole mitään perää.
Erotiikkaliikkeen myymäläpäällikkö Elle Muirhead on julkaissut videon, jolla hänen työntekijänsä Jo Jordan vetää kondomin jalkaansa aina polvensa yli. Samalla videolla näkyy englanniksi yleisiä syitä, joilla kondomin käytöstä yritetään kieltäytyä – artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Muirheadin videota on katsottu tätä kirjoittaessa yli 18,3 miljoonaa kertaa ja se on kerännyt kymmeniä tuhansia kommentteja. Jotkut ovat kyseenalaistaneet, millaista kondomia videolla on käytetty ja Muirhead vastasi tähän toisella videolla.
”Emme ottaneet tietynlaista, jonka olisimme tienneet menevän jonkun jalkaan. Otimme vain lähimmän liukastamattoman kondomin, koska kukaan ei halua liukuvoidetta jalkaansa”, Muirhead sanoi epäilijöille.
Alla olevalla videolla Jordan vetää kondomin jalkaansa (jos video ei näy, löydät sen täältä) – artikkeli jatkuu videon jälkeen.
Oikea koko auttaa
Kondomivideon kommenteissa muutamat TikTok-käyttäjät huomauttivat, että osalla ongelma voi olla se, ettei kondomi tunnu mukavalta yllä, mutta tähän ratkaisuna on valita oikeankokoinen kondomi. Kolmannella TikTok-videolla Muirhead kertoo, että aikuisen miehen penis on keskimäärin noin 12-14 cm, kun taas keskiverto kondomi lähtee 17 sentistä, ja isokokoisiakin kondomeita on saatavilla.
”Jos et ole tuossa keskimääräisessä joukossa, koska tiedäthän niitäkin olevan olemassa, valitset silloin isomman koon”, Muirhead sanoi.
Suomalaisilla olisi petrattavaa kondomin käytössä: kerroimme aiemmin Kaalimadon tutkimuksen selvittäneen, että yli puolet suomalaisista on harrastanut seksiä ilman kondomia uuden kumppanin kanssa (lue lisää täällä).
”On tärkeää muistaa, että vain kondomi suojaa seksitaudeilta. Mikäli seksiin liittyy jotain, mistä ei itse pidä, ei siihen tarvitse suostua. Mikäli kondomin pukeminen laskee erektiota, voi tilalla kokeilla naisten kondomia tai tuottaa ja saada mielihyvää jollakin muulla tavalla kuin yhdynnän kautta”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kommentoi.
”Jokainen penis on yksilöllinen, ja siksi kondomin valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Hyvä kondomi on sopivan kokoinen, pysyy paikallaan, ei purista eikä rullaudu”, kerrotaan myös Yliopiston Apteekin sivuilla, mistä löydät hyviä vinkkejä sopivan kondomin valintaan.
Kerroimme aiemmin uudesta kondomista, joka on suunniteltu naisten mielihyvää ajatellen ja voit lukea tästä aiheesta lisää täällä. Muirheadin kondomivideosta uutisoi Suomessa ensin MTV Uutiset.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
