Nainen, pyyhithän oikeaan suuntaan vessassa käydessä? Moni lisää tulehdusriskiään pyyhkimällä väärin

Tutkimuksessa ilmeni myös, että kaksi kolmesta ihmisestä kurkkaa vessanpönttöön ennen sen huuhtelua – mikä on hyvä tapa.
Vaikka pyyhkiminen vessassa käymisen jälkeen on jo pienenä lapsena opittu taito, pyyhkii yksi kolmesta naisesta itsensä väärin. Metron mukaan Tap Warehousen teettämä tutkimus paljasti, että 33 prosenttia naisista pyyhkii takaa eteen -tyylillä tarpeilla käytyään.
Tällä tavalla on omat terveysriskinsä. Bupa UK:n tohtori Luke Powlesin mukaan naisen virtsaputki ja peräaukko ovat lähekkäin, joten paras tapa on pyyhkiä edestä taakse -tyylillä.
Takaa eteen -tyylillä on mahdollista levittää ulosteita peräaukosta virtsaputkeen. Samalla leviää bakteereja, jotka virtsaputkeen päästyään voivat aiheuttaa virtsatietulehduksen.
Metron mukaan onneksi suurin osa naisista pyyhkii oikealla tavalla – edestä taakse – mutta silti kolmannes on iso osa naisia, jotka altistavat itsensä tulehduksille. Jos siis kuulut tähän kolmanneksen joukkoon, on aika muuttaa pyyhkimistapojasi.
Tutkimuksessa ilmeni myös, että kaksi kolmesta ihmisestä katsoo vessanpönttöön ennen kuin huuhtelee jälkensä. Tämä on Metron mukaan hyvä tapa, sillä se auttaa varmistamaan, että suolistossa on kaikki kunnossa.
Tohtori Powlesin mukaan kiinteämpi uloste, joka on vaikeahko ulostaa, kielii ummetuksesta ja nestemäisempi ja helposti ulos tuleva uloste viittaisi siihen, että ruokavaliossasi on vähän kuitua tai että olet sairastanut.
Jos huomaat jotain epätavallista, kuten ulosteen väri on normaalista poikkeava etkä ole syönyt mitään, joka olisi voinut muuttaa sen väriä, voisi se Powlesin mukaan olla merkki ongelmista muualla kropassa.
Jos sinua huolettaa, on aina hyvä kääntyä lääkärin puoleen.
”Jos ulosteessa on äkillisiä, pitkäkestoisia muutoksia, kuten koostumuksessa (kuinka kovaa/löysää), kuinka usein käyt vessassa tai jos ulosteen seassa on verta, pitäisi lääkärissä käydä parin viikon sisään”, Powles totesi.
Vaikka ulosteesta ja vessassa käymisestä voi tuntua nololta puhua, ei siinä todellisuudessa ole mitään hävettävää ja on lääkärinvastaanotolla punastelun arvoista käydä selvittämässä, onko itsellä kaikki hyvin. Niele siis ylpeytesi ja mene lääkäriin, jos jokin tuntuu sinusta poikkeavalta.
Lähde: Metro
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 12 päivittäistä tapaa edesauttoivat Tina Turneria elämään kunnioitetut 83 vuotta
- Mies haluaa naiseltaan nämä 11 perusjuttua, mutta ei kerro niistä naiselleen
- Kim Kardashian antaa lapsilleen jokaisena syntymäpäivänä tämän saman lahjan
- Turvottaako vatsaasi? – estä ja hoida vaivaa näillä hyvin toimivilla vinkeillä
- Ole itselle armollisempi – tee se näin
- Suututko usein? – kokeile vihanhallintaan näitä asiantuntijoiden vinkkejä
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Suhteesi on menetetty, jos nämä 5 asiaa on jo tapahtunut
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi