Nainen avautuu: ”Olisinpa tiennyt miehistä nämä 8 asiaa ja aiemmin…” – toivottavasti sinä jo tiedät
Miehet voivat tuntua joskus monimutkaisilta olennoilta.
Ei ole aina helppoa tietää, mitä miehen päässä liikkuu, varsinkin jos itse on nainen. Eräälle naiselle on selvinnyt vihdoin monta asiaa miehistä, jotka hän olisi halunnut tietää jo aiemmin.
Nyt hän kertoo niistä muille naisille, joiden ei tarvitse odottaa niiden selviämistä niin pitkään, että se voi ihan harmittaa.
8 tärkeää tietoa miehistä, jotka on selvinnyt eräälle naiselle:
- Mies saattaa olla mustasukkainen, mutta ei näytä sitä naiselle niin selkeästi kuin nainen näyttää miehelle.
- Sitä, että naisen ja miehen välille syntyisi kemiaa, ei voi pakottaa tapahtumaan.
- Miehelle pitää kertoa mitä haluaa. Hän ei selvitä sitä itse eikä välttämättä edes tajua, jos sitä ei kerro hänelle suoraan.
- Mies pysyy onnellisena, jos hän pääsee tekemään monenlaisia asioita ja saa tehdä niitä myös monella eri tavalla.
- Miesten näkemys ihmissuhteista saattaa vaikuttaa naisesta oudolta.
- Mies voi unohtaa naisen olemassaolon hetkeksi helpommin kuin nainen miehen. Jos mies esimerkiksi katsoo ystäviensä kanssa jääkiekko-ottelua, ei hän muista vastata naisen lähettämään viestiin.
- Mies käyttäytyy suhteessa aina samalla tavalla. Jos hän kuvailee entistä kumppaniaan hulluksi, hän todennäköisesti kuvailee sinuakin sellaiseksi, jos eroatte.
- Hän voi aluksi tuoda sinulle kukkia, mutta ei tee sitä enää myöhemmin. Se ei tarkoita sitä, että hän ei enää välittäisi sinusta, vaan sitä että hän kokee nyt olevansa turvallisessa suhteessa.
Miehet vaikuttavat todellakin olevan erilaisia suhdeihmisiä kuin naiset. Se kannattaisi jokaisen naisen tiedostaa.
Lähde: All Women Stalk
LUE MYÖS
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Huomioi nämä asiat ennen kuin päätätte lyödä hynttyyt yhteen
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- Jos nämä löytyvät miehen autosta, tiedät olevasi hyvän tyypin kyydissä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia