Näin saat entistä voimakkaampia orgasmeja – lue vinkki
Tätä kannattaa kokeilla kotona.
Tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset saavat tyydyttävimmät orgasminsa silloin, kun himo on kasvatettu hitaasti, sitten viivästytetty huipennusta ja vasta sen jälkeen jatkettu loppuun. Tutkijat selvittivät tätä pyytämällä 38 miestä ja 38 naista masturboimaan sekä kotonaan että tutkimustiloissa. Osallistujat arvioivat niin ennen kuin jälkeen masturboinnin omaa mielialaansa, kiihottumistaan ja orgasmin voimakkuutta asteikolla 0-10. Heitä pyydettiin myös pysäyttämään toimensa kesken masturboinnin, kun olivat lähellä kliimaksia, ja tekemään arviointi uudelleen. Journal of Sex Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että kun osallistujat kertoivat olleensa todella kiihottuneita kesken itsetyydytyksen, orgasmin lähestyessä, niin he myös saivat voimakkaampia ja tyydyttävämpiä orgasmeja, kun saivat luvan viedä tyydytyksen loppuun asti. Tutkijoiden mukaan orgasmit saattoivat vahvistua keskeyttämisen johdosta niin lähellä orgasmia. Vaikuttaa siis siltä, että parhaimmat orgasmit saa, kun saa itsensä aivan orgasmin partaalle, pysähtyy ja hidastaa ja aloittaa sitten uudestaan. Women’s Health kehottaakin kokeilemaan tätä kotona joko itse tai partnerin kanssa näin: tuo itsesi todella lähellä orgasmia ja pidä tauko. Aloita hitaasti uudestaan ja kliimaksin lähestyessä pysähdy uudestaan. Tee näin kerran tai jatka niin monesti, kunnes et enää kiihottumiseltasi kestä enää pidempään. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää