Näin kauniilta kaamosaika näyttää Lapissa – Enontekiön kunta julkaisi parin minuutin koostevideon
Videolla nähtävä materiaali on kuvattu marraskuun 2019 ja tammikuun 2020 välisenä aikana.
Kun aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle, alkaa kaamos eli polaariyö. Suomessa todellinen kaamos koetaan ainoastaan napapiirin pohjoispuolella ja mitä pohjoisemmaksi Lappiin mennään, sitä pidempään kaamos kestää: Nuorgamissa kaamosaika kestää noin kaksi kuukautta, marraskuun lopulta tammikuulle, kun taas Sodankylässä se kestää vain muutaman päivän joulun alla.
Toisin kuin saattaisi luulla, kaamosaikana ei ole pilkkopimeää, vaan kaamosaika on todella kaunista. Tästä on saatu hyvä esimerkki, kun Enontekiön kunta julkaisi kaamosajasta tehdyn kahden minuutin timelapse-koostevideon.
Kaamoskameralla taltioitu materiaali on kuvattu Hetan kylässä. Videon taustalla näkyy Ounastunturi, etualalla kyläkeskuksen koulu, kauppa sekä kylänraitti, ja niiden taustalla maisema käy läpi auringon painumisen, pilvien hurjan värileikin, lumimyrskyt ja kuun liidot – kunnes aurinko jälleen paistaa.
Voit katsoa koostevideon kauniista kaamosajasta otsikon yläpuolelta.
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen