Näiden maiden asukkaat ovat tyytyväisimpiä seksielämiinsä
Suomi ei päässyt kärkijoukkoihin.
Kondomimerkki Durexin teettämän seksuaalisen hyvinvointikyselyn mukaan meksikolaiset, intialaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset ovat tyytyväisimpiä seksielämiinsä. Durexin kysely tehtiin seksuaalisesti aktiivisille heteroille ympäri maailman. Kyselyn mukaan meksikolaiset ovat 63 prosenttisesti tyytyväisiä seksielämäänsä, intialaiset 61 prosenttia, puolalaiset 54 prosenttia ja kreikkalaiset 51 prosenttia. Yahoo! Shinen mukaan syy tyydyttävään seksielämään ei kuitenkaan ollut aktikertojen tai orgasmien määrä eikä mahtavat esileikit, vaan kunnioitus. Meksikossa 88 prosenttia vastaajista kertoi tuntevansa olonsa kunnioitetuksi seksin aikana. Puolassa 74 prosenttia kertoi tuntevansa samoin ja Intiassa 73 prosenttia ja Kreikassa 71 prosenttia vastaajista. Durexin kyselyssä selvisi myös, että he, jotka kertoivat omavaansa jännittävän seksielämän, pystyivät myös hyvillä mielin kertomaan kumppanilleen, millaisesta seksistä pitävät aktin aikana. Tässäkin osassa Meksiko, Intia, Puola ja Kreikka olivat kärjessä. Lähde: Yahoo! ShineLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus paljastaa, mitä naiset katuvat elämässään kaikkein eniten – moni ei halua myöntää tätä
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän