Näiden 7 ohjeen avulla sinusta tulee parempi puoliso – yksi tärkeä asia on syödä riittävästi!
Parisuhde harvoin säilyy muuttumattomana vuodesta toiseen.
Siihen vaikuttavat mm. elämän muuttuvat olosuhteet, kuten paremmat ja huonommat ajat. Hyvässä parisuhteessa onkin tärkeä kääntyä tutkimaan omaa itseään ja sitä, miten muuttuvat olosuhteen omaan itseen vaikuttavat, mielentilasta käyttäytymiseen.
Lisäksi on hyvä tutkailla omia uskomuksia ja sitä, mikä ohjaa omia tekoja ja ajatuksia.
Tieteelliset todisteet tukevat ajatusta, että yksin ei kukaan voi hyvää parisuhdetta luoda. Molempien panos on tärkeää, näillä asioilla voit tehdä oman osuutesi suhteen eteen, eli tehdä itsestäsi paremman puolison.
1. Huolehdi, että saat riittävästi unta
Se, että huolehdit omasta itsestäsi, on aina hyväksi myös parisuhteelle. Unenpuute voi paitsi vaikuttaa energiaasi, se myös vie henkisiä voimavaroja ja alentaa mielialaa. Väsymys vaikuttaa myös itsehillintään. Itsehillinnällä on suuri rooli parisuhteen onnistumisen kannalta: Ne, joilla on korkeampi itsehillintä, pystyvät vastaamaan rakentavammin kumppaneilleen.
2. Tee tekoja, joilla on väliä
– Ole positiivinen. Ilmaise onnea ja mielihyvää, kun vietätte aikaa yhdessä.
– Ymmärrä toista. Kuuntele, anna anteeksi, pyydä anteeksi ja älä tuomitse.
– Anna lupaus. Varsinkin lupaus siitä, että uskot yhteiseen tulevaisuutenne.
– Ole avoin. Jaa tunteitasi ja kannusta kumppaniasi tekemään samoin.
– Tasapuolinen vastuu. Molemmilla on oma vastuu perheen, talouden ja suhteen kannalta.
– Muista ja hyödynnä verkosto. Vietä aikaa myös kumppanille tärkeiden ihmisten kanssa.
3. Ilmaise kiitollisuutesi
Kiitollisuutta saatetaan kokea mielessä, mutta kerrotko sen ääneen? On käynyt ilmi, että kiitollisuuden tunteiden jakaminen liittyy positiivisiin kumppanikäsitykseen ja halukkuuteen ratkaista suhdeongelmia, mikä auttaa ylläpitämään terveellisiä suhteita.
4. Älä ole nälissäsi
Yleisesti hyvinvoinnin osalta suositellaan terveellistä ruokavaliota, mutta suhteen hyvinvoinnin osalta on syytä välttää myös nälkää. Kun olet nälkäinen, viha ja aggressiivisuuden tunne ovat todennäköisempiä, jotka kiistämättä vaikuttavat myös parisuhteeseen.
5. Ole nöyrä
Nyt on hyvä aika tarkistaa oma ego. Nöyryys suhteessa antaa tilaa toiselle ja auttaa mm. antamaan toiselle anteeksi, joka vaikuttaa suhteen laatuun.
6. Vietä laatuaikaa kumppanin kanssa
Vaikka olette paljon yhdessä, muistakaa viettää nimenomaan laatuaikaa yhdessä. Sillä vaikka kumppanit viettäisivät vähemmän aikaa yhdessä, mutta jos tämä aika on laatuaikaa, voi suhde paremmin.
7. Ole kiltti itsellesi
Jotta voisit olla paras kumppani, aloita olemalla ystävällinen itsellesi. Tieteellisiä todisteita löytyy paljon tukemaan ajatusta, että myötätunto on hieno perusta terveelle kumppanuudelle. Myötätunto myös omaa itseään kohtaan kasvattaa myös muiden ihmisten hyväksyntää.
Jaa juttu, jotta maailmassa olisi enemmän parempia puolisoita!
Lähde: Psychology Today
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Mitä naiset arvostavat miehissä? Tältä näyttää 20 ominaisuuden lista
- Helteellä kuuma suihku voi olla kylmää tehokkaampi viilentäjä
- Miksi lentotila on yhä pakollinen? Taustalla ei ole niinkään onnettomuusriski
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan