Moni suomalainen on vähentänyt alkoholin kulutustaan – etenkin tällaista juomaa suositaan nyt

Yhä useammalla suomalaisella saunajuoma, illanistujaisten kurkun kostuke tai nautiskeluun ostettu juoma on alkoholiton.
Lähes kolmannes suomalaisista (27 %) kertoo vähentäneensä alkoholin kulutustaan viimeisen kahden vuoden aikana, selviää Hartwallin teettämästä kuluttajatutkimuksesta. Muutos näkyy erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa, sillä 25-34-vuotiaista jopa 39 prosenttia on vähentänyt alkoholin juomistaan.
”Korona-aika on omalta osaltaan vaikuttanut alkoholin kulutuksen laskuun, mutta kyse on ennen kaikkea pidemmän aikavälin kehityksestä, jota on jatkunut jo useamman vuoden ajan”, Hartwallin Insight Specialist Elisa Tiilimäki taustoittaa tiedotteessa.
Sen lisäksi, että moni suomalainen juo paitsi harvemmin, on moni myös siirtänyt kulutustaan alkoholittomiin juomiin. Hartwallin mukaan erityisesti alkoholittomat oluet maistuvat suomalaisille: tutkimuksen mukaan jo useampi kuin joka kymmenes juo alkoholitonta olutta vähintään kuukausittain.
”Alkoholittomien oluiden suosion taustalla on paitsi yleinen hyvinvointia ja terveellisiä valintoja painottava trendi myös se, että oluen valmistusmenetelmät ovat kehittyneet”, Hartwallin tuotepäällikkö Ville Alanko kertoo.
”Tämän myötä moni alkoholiton olut seisoo nykyään makunsa puolesta omilla jaloillaan, eikä ole vain valinta silloin, kun alkoholillista versiota ei voi tai halua juoda”, hän lisää.
Kerroimme helmikuussa 2020, kuinka alkoholittoman oluen suosio kasvaa Suomessa. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Hartwallin tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin joulukuussa 2020 Bilendi Oy:n kuluttajapaneelissa ja siihen vastasi yhteensä tuhat suomalaista. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?