Mistä löytyvät kauneimmat ihmiset? Suomalaiskaupunki kolmantena listalla!
Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan, mutta missä asuvat kaikista kauneimmat ihmiset?
Jokainen ihminen on kaunis ja ainutlaatuinen, ja jokaisella on myös oma käsiyksensä kauneudesta. Suomessa kauniita ihmisiä asuu eniten kuitenkin Turussa, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Tutkimuksen pohjana on käytetty listaa neljän suurimman kansainvälisen kauneuskilpailun, Miss Universumin, Miss Maailman, Miss Internationalin ja Miss Earthin, sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kauneuskilpailujen voittajista. Tutkimuksen toteuttanut Money selvitti yli 500 voittajan syntymäpaikat paljastaakseen, mistä löytyvät kaikista kauneimmat ihmiset.
Tutkimuksen mukaan eniten kauneuskilpailujen voittajia on syntynyt Caracasissa, Venezuelassa. Tämä kaupunki on syntymäpaikka yhteensä kymmenelle kauneuskilpailujen voittajalle, kuten Dayana Mendozalle ja Claudia Morenolle, ja Moneyn mukaan näin ollen se on kauneimpien ihmisten kotipaikka.
Toiselta sijalta löytyy Thaimaan Bangkok, missä on syntynyt seitsemän kauneuskilpailujen voittajaa. Jaetulla kolmannella sijalla on kuudella voittajalla Australian Sydney sekä Suomen Turku.
Kaupunkien lisäksi Money selvitti tutkimuksessaan, mistä maista tulee eniten kauneimpia ihmisiä. Maiden vertailussa selvä ykkönen on Yhdysvallat (61 kauneuskilpailujen voittajaa), toisena on Venezuela (35) ja kolmantena Brasilia (26).
Alla tutkimustulokset vielä listamuodossa.
Kauneimpien ihmisten kotikaupungit
- Caracas, Venezuela 10
- Bangkok, Thaimaa 7
- Sydney, Australia 6
- Turku, Suomi 6
- Maracaibo, Venezuela 5
- Manila, Filippiinit 5
- San Juan, Puerto Rico 5
- Barcelona, Espanja 4
- Johannesburg, Etelä-Afrikka 4
- Valencia, Venezuela 4
- Rio de Janeiro, Brasilia 4
- São Paulo, Brasilia 4
Kauneimpien ihmisten kotimaat
- Yhdysvallat 61
- Venezuela 35
- Brasilia 26
- Iso-Britannia 25
- Filippiinit 23
- Australia 19
- Kolumbia 19
- Thaimaa 19
- Etelä-Afrikka 18
- Espanja 18
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi