Millainen on hyvä punaviini ruuanlaittoon? – Tässä neljä varmaa vaihtoehtoa
Punaviiniä voi juomisen lisäksi käyttää myös ruuanlaitossa, mutta siihen ei kannata käyttää ihan mitä tahansa vaihtoehtoa.
Punaviini tekee ihmeitä kastikkeisiin, muhennoksiin ja jälkiruokiin, mutta miten se tekee sen parhaimmalla mahdollisella tavalla, on selvitetty Purewow -sivustolla. Kun etsit siihen parhaita vaihtoehtoja, niitä ovat Merlot, Cabernet Sauvignon, Pinot Noir ja Chianti. Lue tästä alta lisää, että miksi juuri nämä sopivat kokkaamiseen parhaiten, ja mikä niistä sopii mihinkin ruokaan.
Näin valitset ruuanlaittoon sopivan viinin
Siihen miksi viiniä ensinnäkin kannattaa käyttää ruuanlaitossa löytyy monta syytä. Se esimeriksi pehmentää lihaa, koska se on niin hapanta. Mutta niin tekevät myös monet muut happamat asiat kuten sitruuna, etikka tai jogurtti. Nekin hajottavat lihan sidekudokset, joten siitä tulee pehmeämpää. Viini sopii myös muihin ruokiin, joihin se tuo lisää maukasta makua. Sellaisia ovat tomaattikastikepohjaiset ruuat sekä esimerkiksi pastaruuat.
Joissakin ohjeissa saatetaan käyttää valkoviiniä, mutta silloin et voi korvata valkoviiniä punaviinillä, vaikka vaikutukset esimerkiksi lihaan ovatkin samat. Valkoviiniä käytetään nimittäin ruuissa, joissa tarvitaan lisää happamuutta ja vähän pehmeyttä, mutta ei liikaa. Punaviini sopii ruokiin, jotka kestävät sen, että viini tuo niihin vahvasti lisämakua.
Näihin ruokiin eri punaviinit sopivat
Tässä on hyviä ideoita, millaisiin ruokiin mitkäkin punaviinit sopivat. Jos keität naudanlihaa, lammasta tai teet lihamuhennosta, siihen sopivat Cabernet Sauvignon sekä Pinot Noir.
Jos kypsennät kanaa, ankkaa tai sianlihaa, siihen sopii parhaiten Merlot.
Äyriäisten kypsentämiseen sopii parhaiten Pinot Noir.
Vihannesten ja kastikkeiden tekoon kannattaa käyttää kevyttä Merlottia tai Chiantia.
Vinkkejä kuinka käyttää punaviinejä kokkauksessa
Kun menet seuraavan kerran ostamaan punaviiniä, jota haluat käyttää ruuanlaitossa, tiedät nyt mitä lajikkeita kannattaa ostaa. Mutta se miten niitä käytetään ruuanlaitossa, vaatii vähän enemmän tietämystä. Tässä siihen vielä kuusi niksiä:
1. Ei kannata käyttää alkoholitonta viiniä, koska viinistä kuitenkin poistuu alkoholi, kun sitä lämmitetään. Alkoholillinen viini antaa ruokaan enemmän makua ja on varmasti siihen tarpeeksi hapan.
2. Ruuanlaittoon sopimattomia viinejä ovat esimerkiksi Shiraz ja Zinfandel sekä muut voimakkaan täyteläiset viinit. Niissä on paljon tanniinia, joten ne voivat tehdä ruuasta liian kitkerän makuisia. Osa viineistä taas saattaa muuttaa ruuan liian makeaksi kuten Beaujolais nouveau ja Grenache.
3. Vältä vanhan viinin käyttöä. Jos olet avannut viinin viikko sitten, se on hapettunut ja maistuu todennäköisesti jo erilaiselta kuin heti avaamisen jälkeen. Sitä ei ole tietenkään vaarallista käyttää, mutta jos haluat olla varma mausta, avaa uusi pullo.
4. Älä käytä kalliita ja laadukkaita viinejä. Suurin osa viinin herkullisesta mausta lähtee, kun sitä lämmitetään. Silloin se olisi vain kalliin ja laadukkaan viinin tuhlaamista.
5. Keitä viiniä hitaasti ja matalalla lämmöllä. Jos keität viiniä korkeassa lämpötilassa, muuttuu sen maku usein kitkeräksi.
6. Jos pidät viinistä, kun maistat sitä lasista, pidät todennäköisesti sen mausta myös ruuassa.
Lähde: Purewow
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista