Miksi miehet eivät pidä shoppailusta? – tässä syy, joka on lopulta täysin selkeä
Olet varmasti tavannut paljon miehiä, joiden mielestä shoppailu on tylsää touhua.
Sellaisia naisia taas on paljon, jotka pitävät ostosten tekemisestä. Siihen kuluu paljon rahaa, jonka monet miehet kertovat syyksi, miksi shoppailu ei heistä ole mukavaa. Sellainen mies voi myös olla hyvin kiinnostunut tietämään, mitä hänen naisensa osti ja paljoko se maksoi.
Miehetkin pitävät shoppailusta, mutta eri tavalla kuin naiset
Erään tutkimuksen mukaan miehet eivät vihaa shoppailemista, vaan tekevät sen eri tavalla kuin naiset. Monet miehet eivät vain halua mennä ostamaan asioita suoraan liikkeistä eivätkä varsinkaan kierrellä kivijalkamyymälöitä, joista etsivät hakemaansa. He haluavat tehdä ostokset todella nopeasti, kun taas naiset pitävät siitä, että ostostentekoon kuluu aikaa.
Miehillä tuntuu olevan intoa kuluttaa rahojaan siten, että he ostavat tuotteita netin kautta. Tutkimuksessa todettiinkin, että miehet kuluttavat rahaa nettiostoksiin enemmän kuin naiset. He ostavat netin kautta esimerkiksi kalliita laitteita.
Miehetkin siis pitävät shoppailusta, mutta kunhan sen voi tehdä nopeasti, joka onnistuu parhaiten nettikaupoissa.
Lähde: Youngisthan
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Miehet jätetään usein näistä syistä – ero tulee monelle täysin puskista
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- ”Tavalliselta” niskajumilta tuntuva oire voi kertoa aivopaineen noususta
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- 25 asiaa, joille kannattaa sanoa “ei” ennen avioliittoa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Oletteko olleet kihloissa näin kauan? Se voi olla huono merkki parisuhteelle
- 7 merkkiä, jotka kertovat että vaimosi on todellinen aarre
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista