Mies liikuttui kyyneliin morsiamensa kävellessä alttarille – video ihastuttaa netissä
Miehen tunteikas reaktio leviää videona somessa.
Neljä vuotta sitten toisensa tavanneet Gabriel ja Annabella Deku viettivät häitään toukokuun puolivälissä ystävien ja perheen kesken. Lontoossa asuvan pariskunnan häistä julkaistiin 7. kesäkuuta videoklippi, josta on tullut viraalihitti sulhasen suloisen ja tunteikkaan reaktion myötä. De Rienzo Filmsin julkaisemalla videolla Annabella kävelee kohti alttaria, ja tulevan vaimonsa nähdessään Gabriel liikuttuu kyyneliin. Sulhanen joutuu selvästi tunnekuohun valtaan eikä hän ensin liikutukseltaan pysty katsomaan uudelleen Annabellaa. ”Tämä on hetkesi. Katso vaimoasi, nyt”, bestman kannustaa Gabrielia. Gabriel kertoi BuzzFeedille olleensa täysin epäuskoinen siitä, että hääpäivä oli lopulta koittanut. ”Kun tapasimme, olin luopunut toivosta rakkauden suhteen. Ajattelin, että ajatus elämänkumppanista, joka rakastaisi ja kunnioittaisi minua ehdoitta, on vain tarina, jota kerrotaan elokuvissa. Olinkin väärässä. Tosirakkautta on olemassa”, Gabriel kertoi. Gabriel paljasti myös, että yleensä Annabella on pariskunnasta tunteikkaampi osapuoli – Gabrielin reaktio kirkossa olikin miehen mukaan ensimmäinen kerta, kun Annabella näki hänen itkevän sillä tavoin. Videoklippi pariskunnan häistä julkaistiin ensin Vimeossa, missä se on kerännyt runsaasti katseluja. Sittemmin se on myös julkaistu YouTubessa, mutta sen suosio sai alkunsa Twitteristä. BuzzFeedin mukaan videosta tuli viraalihitti, kun Twitter-käyttäjä adebongaa_ox jakoi sen tilillään, missä video on kerännyt tätä kirjoittaessa yli 35 000 uudelleentwiittausta ja yli 44 000 tykkäystä. Monet Twitter-käyttäjät ovat kommentoineet videota liikutusta ilmaisevin kuvin sekä ihastelleet Gabrielin reaktiota. Voit katsoa videon Gabrielin suloisesta reaktiosta jutun yltä. Häistä on julkaistu myös muutamia kuvia, joita löydät De Rienzo Filmsin Facebook-sivulta. Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon