Miehet arvostelevat ylipainoisia naisia ankarammin kuin ylipainoisia miehiä
Tutkimus on selvittänyt, miten ylipainoisuus vaikuttaa työtä hakiessa ja tulokset eivät ole ilahduttavat etenkään naisten kohdalla.
Surreyn ja Oxfordin yliopistojen psykologit analysoivat Cosmopolitanin mukaan sitä, miten mies- ja naishaastattelijat arvioivat mahdollisten työntekijöiden viehättävyyttä. Naishaastattelijat arvioivat ylipainoiset hakijat yhtä epäviehättäviksi sukupuoleen katsomatta. Miehet sen sijaan päästivät oman sukupuolensa edustajat helpommalla, arvoiden ylipainoisten mieshakijoiden viehättävyyden pienemmäksi ongelmaksi. Ylipainoisten naishakijoiden suhteen he taas ilmaisivat selvää vastenmielisyyttä. ”Osoitimme, että paino on olennaisesti yhteydessä viehättävyyteen ja naiset ovat ankarimpia arvostelemaan ja heitä arvostellaan ankarimmin”, päätutkija, professori Sonia Oreffice totesi. Cosmopolitanin mukaan tutkimus ei suoraan osoita, että ylipainoisten on vaikeampi saada töitä, mutta muut tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että korkeamman painoindeksin omaavat ohitetaan usein alustavissa työtarjouksissa sekä ylennykset voivat jäädä heiltä todennäköisemmin saamatta kuin hoikemmilta työkavereilta. Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos