Maistuisiko fermentoitu puolukkamehu? Sen juominen on hyvästä suun terveydelle, toteaa tutkimus
Tutkimuksessa havaittiin, että fermentoidulla puolukkamehulla on hyödyllisiä vaikutuksia suuhun.
Fermentoitu, eli hapatettu vähäsokerinen puolukkamehu voi tehdä hyvää suun terveydelle, selviää Helsingin yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta. Puolukalla tiedetään olevan antioksidatiivisia, anti-inflammatorisia, antimikrobiaalisia ja tiettyjä syöpiä ehkäiseviä ominaisuuksia, mutta sen vaikutuksia suuhun ei ole aikaisemmin tutkittu.
Väitöstutkimuksessaan Pirjo Pärnänen osoittaa, että fermontoitu vähäsokerinen puolukkamehu heikentää merkittävästi suun hiivasienten ja reikäbakteerien kasvua sekä kielisyöpäsolujen kasvua ja leviämistä. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että ienverenvuoto ja näkyvän plakin määrä vähenivät.
Helsingin yliopiston mukaan olennaista puolukan hyville vaikutuksille on mehun tiivistys ja sokerien poisto fermentoimalla, sillä sekä syöpäsolut että suun mikrobit käyttävät sokereita kasvaakseen.
”Fermentoitu puolukkamehu on turvallinen, eikä sillä ole tunnettuja merkittäviä lääkeaineinteraktioita. Nämä laboratorio- ja kliinisen kokeen tulokset osoittavat sillä olevan useita hyödyllisiä vaikutuksia ja sitä voidaan käyttää suun kotihoidon tukena”, Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Pärnänen sanoo tiedotteessa.
Jatkotutkimuksella uusia hiivasienilääkkeitä
Helsingin yliopiston mukaan Candida glabrata (C. glabrata) on toiseksi yleisin suun mikrobiomissa esiintyvä Candida- hiivasienilaji, joka aiheuttaa vaikeita tulehduksia varsinkin sairaalapotilailla. Pärnäsen tutkimuksessa C. glabratan solunsisäiseen aineenvaihduntaan ja stressinsietoon liittyvien proteiinien määrät vähenivät fermentoidulla puolukkamehulla, millä on hiivasienten kasvua sekä mahdollisesti taudinaiheuttamiskykyä heikentävä vaikutus.
Tutkimuksensa aikana Pärnänen löysi C. glabratan soluseinästä uuden proteiineja hajottavan entsyymin, jota tutkimalla on mahdollista kehittää uusia hiivasienilääkkeitä. Tutkimuksissa käytettyjä menetelmiä voidaan soveltaa tutkimukseen muillakin mikrobeilla uusien antimikrobiaalisten aineiden kehittämisessä.
Pärnäsen mukaan jatkotutkimukset fermentoidun puolukkamehun vaikutuksista reikiintymiseen, syljeneritykseen ja suun matala- asteiseen tulehdukseen ovat meneillään. Voit tutustua väitöstutkimukseen lisää täällä.
Aiemmin tutkimuksessa on havaittu, että puolukkamehu voi alentaa kohonnutta verenpainetta ja parnataa verisuonten toimintaa. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eron jälkeen moni tajuaa vasta myöhemmin halunneensa sanoa nämä asiat
- Nämä tavat saavat ihmiset viihtymään seurassasi
- Tutkimus löysi kiinnostavan yhteyden syntymäjärjestyksen ja persoonan välillä
- Näitä tapoja pidettiin ennen epäkohteliaina – nykyään ne ovat täysin arkipäivää
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti