Maalari maalasi taloa, vaan ei helteellä! Näin onnistut ulkomaalauksessa – lue asiantuntijan vinkit
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan, ja se pätee myös ulkomaalaukseen.
Kesällä monet suomalaiset remontoivat ja kunnostavat kotejaan sekä kotipihojaan. Yksi näistä askareista voi olla ulkomaalaus.
Kesäinen auringonpaiste voi houkutella tarttumaan maalaustarvikkeisiin, mutta K-Raudan mukaan fiksu maalari viettää hellepäivät suosiolla rannalla. Sään tarkkailun lisäksi ulkomaalauksessa suunnittelu on ensisijaisen tärkeää.
”Suunnittele työ hyvin etukäteen: perehdy maalausohjeisiin ja kiinnitä huomiota työturvallisuuteen. Laadukkaisiin maaleihin ja työvälineisiin kannattaa panostaa”, kertoo K-Raudan tuotepäällikkö Timo Vanninen.
Jotta onnistut parhaalla mahdollisella tavalla, voit lukea alta Vannisen vinkit onnistuneeseen ulkomaalaukseen.
Selvitä aiempi maali ja tee pohjatyöt huolella
Ennen maalaustyön aloittamista kannattaa selvittää, minkälainen rakennuksen aiempi maali on. K-Raudan mukaan tämä on hyvä tehdä siksi, että uusi maalikerros tarttuu hyvin vanhan maalikerroksen päälle eikä irrota vanhaa maalikerrosta puupinnalta. Lisäksi oikein valittu maali varmistaa kauniin lopputuloksen ja antaa talolle pitkään suojaa sään aiheuttamaa rasitusta vastaan.
”Yleisimmin käytetyt maalityypit ovat vesiohenteiset akrylaattimaalit, liuotinohenteiset öljymaalit sekä keittomaalit. Parasta on, jos uusi maali on samaa tyyppiä kuin pinnassa jo oleva maali. Liuotinohenteisen öljymaalin päälle voi kuitenkin maalata vesiohenteisella akrylaattimaalilla, mutta vesiohenteisin maalin päälle ei saa maalata öljymaalilla. Keittomaali on tarkka eli sen päälle saa maalata vain keittomaalilla”, Vanninen kertoo K-Raudan tiedotteessa.
Seinäpinnat kannattaa puhdistaa liasta ja noesta ennen maalausta. Yleensä tähän riittävä vesi ja huoltopesuaine, ja pesun jälkeen maalikin tarttuu paremmin. Peseminen sujuu parhaiten harjalla tai sienellä. Painepesuria ei kannata käyttää, jotta vesi ei tunkeudu seinärakenteeseen.
”Kaikkea vanhaa maalipintaa ei tarvitse poistaa vaan yleensä riittää, kun hilseilevät kohdat rapsuttaa pois kaavinraudalla tai teräsharjalla”, Vanninen neuvoo.
Mikäli vanhoja maalikerroksia on paljon ja maalikerrosten maalityyppien selvittäminen on vaikeaa, vanhojen maalikerrosten poistoa kannattaa harkita.
Testaa värisävy
K-Raudan mukaan alkuperäistä vastaavan maalisävyn tai uuden sävyn löytäminen voi olla haastavaa. Pienen värimalliliuskan avulla saattaa olla vaikeaa hahmottaa, miten värisävy toimii ulkona rakennuksen seinäpinnalla.
”Myös ympäröivät värisävyt sekä vuorokauden- ja vuodenaika vaikuttavat värisävyyn”, Vanninen sanoo.
Vannisen mukaan oikean sävyn valintaan kannattaa hankkia avuksi pieni 0,45 litran purkki ulkomaalia ja testata sävyn sopivuutta kotona oikeassa ympäristössä. Testimaalaus kannattaa tehdä noin neliön alueelle testattavalla sävyllä, jotta värisävy tulee riittävästi esille.
K-Raudan mukaan kun pientaloa huoltomaalaa samalla värisävyllä uudelleen, siihen ei tarvita rakennus- tai toimenpidelupaa.
”Jos värisävyä on vaihtamassa, kannattaa ensin tarkistaa julkisivujen väritystä koskevat määräykset kunnan rakennusvalvonnasta. Asuinalueen kaavassa tai rakentamisohjeissa voi olla rajoitteita julkisivuvärien osalta. On myös hyvä huomioida, että suojellussa rakennuksessa värin vaihtaminen ei välttämättä onnistu”, Vanninen muistuttaa.
Huomioi turvallisuus ja suunnittele maalaausjärjestys
Maalatessa kannattaa kiinnittää huomiota työturvallisuuteen etenkin telineillä liikkuessa. K-Raudan mukaan suojatessa on hyvä huomioida ainakin ikkunat, sokkelit ja kukkapenkit. Suojalasit ja hyvät työvaatteet tekevät maalaamisesta miellyttävämpää ja turvallisempaa.
”Usein luontevinta on edetä maalatessa oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas, mutta tämä saattaa vaihdella suuresti kohteesta riippuen”, Vanninen sanoo.
Yhtenäisten pintojen, esimerkiksi yhden seinän maalaamista varten, on varattava tarpeeksi maalia samasta sävytyserästä, millä vältetään mahdollisten sävyerojen ja työsaumojen syntyminen. Muutoinkin työsaumat on hyvä järjestää suunnitelmallisesti yhtenäistä seinäpintaa rikkoviin kohtiin, kuten kulmiin, jakolistoihin tai ikkunoiden reunoihin.
Sivellin parempi kuin tela
Ulkomaalauksessa kannatta panostaa laadukkaisiin ulkomaalisiveltimiin, joilla säästää aikaa ja saa kauniin lopputuloksen. K-Rauta kertoo, että telaa voi käyttää maalin levittämiseen, mutta telaamisen jälkeen tulee vielä maali hiertää siveltimellä tartunnan varmistamiseksi.
Vesiohenteisten akrylaattimaalien ja öljymaalien käyttöön sopii parhaiten keinokuituharjaksinen ulkomaalisivellin, kun taas puunsuojissa ja kuullotteissa puunsuojasivellin on paras valinta. Oikeat työasennot helpottavat maalausta siveltimen kanssa: sivellinvarteen kiinnitetty jatkovarsi säästää selkää. K-Raudan mukaan sivellin kannattaa säilyttää muovipussissa taukojen aikana, jotta maali ei kuivu siveltimeen.
Nestemäinen, vanhentunut maali ja työvälineiden pesusta syntynyt jäte ovat vaarallisen jätteen kierrätyspisteeseen toimitettavaa ongelmajätettä. Kuivan maalijätteen ja kuivuneet työvälineet voi puolestaan hävittää sekajätteen mukana.
Katso säätiedotus ennen kuin aloitat maalaamisen
Maalausta suorassa auringonpaisteessa kannattaa ehdottomasti välttää.
”Suunnittele seinien maalausjärjestys niin, että voit maalata varjon puolella”, Vanninen vinkkaa ja jatkaa:
”Maalin kuivumisen takia maalaus kannattaa aloittaa vasta silloin, kun lämpötila ylittää +5 astetta. Öljymaalit vaativat usein jopa vähintään +10 astetta, jotta maali kuivuu tasaisesti ja maalikalvo saavuttaa riittävän tartunnan sekä kestävyyden.”
Parhaimman maalaustuloksen saa, kun on lämmin pilvipoutainen sää.
”Ulkomaalauksessa ei ole varsinaista maksimilämpötilaa, mutta helteellä ei maalausta suositella, koska maali kuivuu liian nopeasti ja tartunta heikkenee”, Vanninen kertoo.
”Sateen tai pesun jälkeen maalattavan pinnan kannattaa antaa kuivua kunnolla ennen maalaustöiden aloittamista, jotta maali tarttuu pintaan hyvin. Aloita maalaustyöt aamukasteen haihduttua ja lopeta maalaaminen niin aikaisin, että maali ehtii kuivua riittävästi ennen iltakastetta”, hän lisää.
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi